 |
| Pinterest |
 |
| Pinterest |
HYVÄÄ
ÄITIENPÄIVÄÄ!
Oliko liian suora ilmaisu.. No joka tapauksessa mies sai putkisukat. Novitan sukkalehdistä otin taas mallin. Lankana käytin Novita Nostalgiaa, puolitoista kerää meni nelosen puikoilla. Tiedä sitten, miten käytännölliset nämä kantapäättömät ns saapassukkana ovat. Taitavat pyöriä saappaassa miten sattuu. Uskon kyllä saavani palautetta sukista, kunhan käyttöön pääsevät;)(jos tosiaan pyörivät siellä saappaassa)
Uusimmassa Maku-lehdissä oli mainio ohje voikukille. Näinpä jossain blogissakin säilötyn nuppuja vähän erilaisella ohjeella.
Pari päivää sitten ei tahtonut oikein hyvin löytyä nuppuja, mutta nyt muutaman päivän päästä on sekä nuppuja, että kukkia.
No löysin maistiaisia varten kuitenkin. Leivoin tänään sämpylöitä ja niiden päälle sain oman maan viinisuolaheinät ja persiljat. Säilöttyjä voikukannuppuja sattumiksi mukaan. Olivatpa hyviä, sopivat varmasti kuin kaprikset salaatteihinkin.
2½ dl voikukannuppuja
1dl vettä
3/4dl valkoviinietikkaa
1rkl hunajaa
1tl suolaa
Huuhtele ja ryöppää nuppuja minuutin verran. Valuta ryöppäysvesi nupuista ja anna niiden jäähtyä liemen teon ajan.
Valmista etikkaliemi. Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kiehauta sekoittaen.
Pane valuneet nuput kannelliseen astiaan ja kaada kuuma liemi päälle. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä peitettynä jääkaappiin. Parin päivän päästä nuput ovat valmiita maisteltavaksi.
Annoksesta tulee suurinpiirtein iso pilttipurkillinen.
Älä kerää voikukkia teiden läheisyydestä.
Kävin moikkaamassa tytärtä ja matkaan lähti pari tomaatin tainta, alesta paksu saviruukku, multasäkkejä ja istukassipuleita. Tomaatit ovat kirsikkatomaatti Gardener´s Delight: suosituin
lajike useissa maissa. Kasvihuoneeseen tai ulos suojaiseen paikkaan.
Tuottaa vähitellen runsaan sadon erittäin maukkaita tomaatteja. Viihtyy
ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa. Kastele säännöllisesti.
Tarvitsee tukea. Lehtihankoihin kasvavat versot, ”varkaat” poistetaan.
Ravistele kukkaterttuja kevyesti, saat runsaamman sadon.
ja Roma: on erityisesti ruoanlaittoon kehitetty tomaattilajike. Siitä voi
tehdä ketsuppia, tomaattimehua ja keittoja. Sen hedelmät ovat meheviä,
mehukkaita ja lähes siemenettömiä. Lajike sopii syötäväksi myös
tuoreena. Lajike kasvaa noin 1,5 metrin korkuiseksi ja on leveydeltään
noin 0,5 metriä.
, oliivin muotoinen tomaatti. Molemmat soveltuvat ulos, siis en tarvitse kasvaria niille. Laitan ne etelänpuoleiselle lämpimälle ja suojaisalle seinustalle. Ihan muutaman kerran olen kasvattanut tomaatteja, joten ihan kokeilua tämäkin on minulle. Toivottavasti koira jättää ne rauhaan, eivätkä kuivu seinustalla karrelle. Yritän kasvattaa ne ruukussa, vinkin sain Kotipuutarha-lehdistä.
Ostin altakasteluruukun kirppikseltä 50 sentillä, tomaatissa on jo kukkanuppuja
Tyttärelle tein toiveen äitienpäivälahjasta, eli marjasinikuusama, kasvi on talvenkestävä koko maassa. Marjat ovat n. 3 cm pitkiä,
kartiomaisia ja sinisiä. Marjat kypsyvät jo heinäkuussa. Maku muistuttaa
mustikkaa tai juolukkaa.
Lajikkeella suuret marjat, jopa 1.2g .Pensas voi olla 1,5 m korkea ja 1,6 m leveä
ja viiniköynös Zilga
Viiniköynnös Zilgalla on kaunis lehvästö, jonka syysväri on punainen.
Se kasvaa tuettuna reheväksi, monta metriä korkeaksi köynnökseksi,
mutta satoa haluttaessa kasvua pidetään kurissa syysleikkauksin.
Leikkaaminen parantaa myös satoa. Tummansiniset marjat kypsyvät syyskuun
puolivälissä, niiden maussa on mustikkaa ja ne sopivat hyvin viinin ja
mehujen valmistukseen. Zilga on erittäin talvenkestävä.
Zilga on Latviassa jalostettu itsepölytteinen, erittäin talvenkestävä
viinilajike. Se kestää 30 C, tai jopa 40 C- astetta pakkasta. Se on
runsaskasvuinen köynnös, jonka juuret kasvavat syvälle, oksat puutuvat
aikaisin ja asettuvat aikaisin talvilepoon. Keväällä Zilga on
hallanarka, mutta vaurioitunut köynnös toipuu hyvin. Toisin kuin monet
muut viiniköynnöslajikkeet, Zilga ei kaipaa kalkitusta. Viiniköynnösten
leikkausohjeita on saatavilla oppaissa tai netissä: kasvusto typistetään
usein voimakkaalla leikkauksella myöhään syksyllä. Heinä-elokuussa
harvennetaan liian runsasta kasvustoa sillä rypäleet vaativat aurinkoa
kypsyäkseen. Zilga on varsin satoisa: yhdestä köynnöksestä voidaan saada
jopa 25kg marjoja. Rypäletertut kypsyvät syyskuun puoliväliin mennessä.
Siniset marjat ovat keskikokoisia ja miedon makuisia. Jos Zilgan
rypäleitä käyttää viinin valmistukseen, sekaan voi lisätä jonkun
voimakasaromisemman lajikkeen rypäleitä, kuten Hasanski Sladkin.
Viininlehtikääryleet syntyvät hyvin Zilgan isokokoisista lehdistä.
Kuva on taimilaarista.
Marjasinikuusaman jo sainkin, mutta viiniköynökset ovat tulossa vasta liikkeeseen. Ei minulla kylläkään niille vielä ole paikkaa... mutta kai sellaiset jostain löytyvät. Olen tarkkaillut, missä aurinko paistaisi parhaiten ja kauimmin, paikka ei ole kovin hyvä. Siihen mm lumet putoavat talvella katolta..
Kokeiluna on myös mustajuuri. Ne ovat äskettäin tulleet päälle. Saas nähdä onnistuuko nekään.
Mikä taas mukavaa, ilmeisesti pistokkaistani kvitteni ja pensasmustikka ovat sittenkin lähteneet kasvamaan!
Aivan tyhjästä purkista kursistaa joku, ja kvittenistä ainakin pistokkaan laitoin. Olen ihan pikkaisen huonosti ne merkannut. Mustikkapurkista, kun nenä kiinni purkissa sitä tiirailin, olisi myös lähdössä jotain pikkiriikkistä:) on niin mitätön, että kuvaa oli ihan turha ottaa, on pian rikkaruoho. Pitää ihan rauhassa vielä odotella. Mielenkiintoista!!
Ja viime vuonna saamassani n 15-20cm karviaisen taimessa, Invicta, olisi niin kuin nuput!! Sekin on pistokkaasta. Vau, toivottavasti ei pakkanen pure.
Eipä lähtenyt toukokuu kauhean mukavasti alkuun. Aamulla heti pari takaiskua! Tuli lunta ja isoja hiutaleita, sekä vielä pahempi. Lumet suli iltapäivään mennessä, eikä harmittanut olla töissä. Illalla oli vielä kylmä tuuli.



Joku peevelin elukka on syönyt samettiruusun planttuja ja lobeliat!! Vien aina sisältä kylvökseni alkuun lähdön jälkeen ns saunakamariin, joka on hieman viileämpi paikka. Ikinä ei ole näin käynyt, että kasveja siellä olisi syöty. Siellä on kuivattu hevosenleipiä iät ja ajat, niihin ei ole koskettu, eikä yhtään hiirenpapanaa näy missään nytkään. Mutta samettiruusuistakin oli vain varsi jäljellä. Itku meinas tulla, kun lobeliat näin. Olivat jo hyvällä alulla, samettiruusuja on niin paljon jo ulkona minikasvarissa, että niitä riittää. Mahtaakohan lopelia vielä tokentua? Toista lajiketta on 4 purkkia sentään, mutta eivät kasva varmastikaan toukokuun loppuun mennessä riitävän isoiksi. Mikä ihme ne on syönyt?? Hiirtä epäilen, koska pesuhuoneen ovesta on hieman jyrsitty, että on päässyt saunakamarin puolelle.Ilmastointiröörin tukia jo aikaisemmin, sieltä ei ole päässyt, mistä sitten? Hitsi! Olis syönyt jouluisen amarylliksen lehtiä, kun sekin pöydällä on säilössä, se ei olisi harmittanut yhtään niin paljon. Kräpsä on viritetty..Tämä harrasteviljely on joskus haasteellista;)

