sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Palmikkopipo




Pää on nyt myös lämpimässä. Ostin kesällä kirppikseltä Novita-lehdin ja löysin siitä nyt kivan pipo ohjeen.



 Kassin kahvat, lankavyyhti käytetty, maljakko annettu, lehdin ohjeesta värkätty, pöytäliina ja tyynynpäälliset odottavat vielä käyttöä.

Muutaman kerroksen 2o2n lisäsin ohjeeseen, jotta pipo tulisi hyvin korville. Inhoan, kun korviin viimaa.



Lankana käytin ohjeen mukaan Naavaa. Se onkin ihanan pehmeää ja paksua. Tein 5:n 80cm pyöröpuikoilla, kun ohjeen mukaisia ei ollut. Vähän lopussa oli hitaampaa neulominen, kun puikot oli niin pitkät, olis tietysti voinut vaihtaa sukkapuikkoihinkin, mutta en sitten vaihtanut..Pipoa on jo pidetty, lämpimälle tuntui ja hyvin pysyi korvat piilossa.


Nyt neulon Baktus-huivia pidennetyin silmukoin Rose-langasta, puolet on tehty.

2 kommenttia:

  1. Tein saman pipon juuri. Mutta käytin 100% valkoista merinovillaa. Lidlistä ostin paljon lankoja. 4,5 pyöröpuikoilla. Mutta en tehnyt kavennuksia. Vedin langan silmukoiden läpi kerralla. Tein ison tupsun. Minulla on 53.5 pään ymp. Ja täydellinen pipo tuli. 2o2n resori ei pääse liikaa venymään.(54cm) pipo pysyy hyvin päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuli hyvä pipo, itsekin tykkään tästä mallista.

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!