lauantai 26. syyskuuta 2015

Liebster awars-haasteeseen vastaaminen






Sain Kotipellon Tanilta haasteen, kiitos siitä!

 








Liebster Awardilla palkitaan itselle merkityksellisiä ja tärkeitä pieniä blogeja, 

ja palkintona on hyvän mielen ja otetuksi tulemisen lisäksi se, 

että yleisö ja kivat blogit löytäisivät toisensa .



Haasteessa oli kysymyksiä joihin vastaan myöhemmin. Käyn ensin läpi säännöt.



Palkinnon säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse



Ja vastaukset Tanin paikoin vaikeisiinkin kysymyksiin:



1. Asia, joka saa pääsi sekaisin (edes toisinaan)
-yksittäinen asia ei ole saanut päätäni aikoihin sekaisin, mutta kymmenet huolehdittavat asiat samanaikaisesti saattavat sekoittaa ajatukset

2. Jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin, minne matkustaisit
-lapsuuteen, ei ollut huolia ja elämä oli yksinkertaista



3. Mikä näistä hyönteisistä kuvaa parhaiten olemustasi: perhonen, muurahainen ja punkki
-en lentele kukasta kukkaan, en pureudu kynsinhampain imemään verta kenestäkään, työnarkomaanikaan en ole, mutta koko ajan jotain teen, harvoin vain olen, että muurahainen kai lähimpänä

4. tietokone, kännykkä, kamera vai stereot
-kamera, tykkään eniten valokuvaamisesta, sen käyttö on mukavin, vapaaehtoista, tietsikka ja kännykkä ovat nykyajan "pakollisuuksia", stereot on, mutta en muista koska ovat olleet viimeksi käytössä




5. Koti on..
-oma tyyssija

6. Keskellä ei mitään vai kaiken keskellä
-en ole erakko, mutten halua olla kaiken keskelläkään, ehkä kuitenkin lähempänä keskiötä kuin laidoilla

7. Asia jonka unohdat kaikkista useimmiten
-huomautusta olen ainakin (ja paljon muustakian..)silitysraudan päälle jättämisestä




8. Jokin sanonta josta pidät
-valheella on lyhyet jäljet

9. Paras ihmisen keksintö
-en pysty sanomaan parasta, hyviä keksintöjä on niin paljon

10. Huonoin ihmisen keksintö
-ydinaseet



11. Mikä asia saa sinut lähes aina hymyilemään
-toisen ihmisen hymy

Näille blogeille lähetän haasteen:
Uutar
One Little Ragdoll
Maistuis varmaa sulleki
Vanha Sauna Koukussa saveen
Höttiäsien höpötelmiä
Marttilan tilalla
Punaisen mökin kammari 
Kipparin morsian 




ja ne 11 kysymystä:

1. Jos olisit eläin, olisitko karhu, kettu vai susi

2. Onko sinulla eläimiä, mitä

3. Mitä teit puutarhassa viimeksi

5. Mitkä kolme elämänarvoa ovat sinulle tärkeintä

6. Oletko auttanut sinulle vierasta ihmistä niin, että hän sen tietää

7. Oletko toiveammatissasi

8. Onko sinulla haaveita, mitä

9. Minkä kirjan luit viimeksi

10. Jos harrastat käsitöitä, mitä et ole kokeillut koskaan, jos et, mitä haluaisit kokeilla

11. Paljonko päivästäsi olet tietokoneella


 
Tervetuloa uudelle lukijalle ja hyvää viikonloppua kaikille!

14 kommenttia:

  1. Iloinen kiitos haasteesta - palailen sen pariin tuonnempana :) Kauniita perhoskuvia ja syystunnelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vaan:) Syksyissä tunnelmissa todellakin mennään.

      Poista
  2. Kiitos kivasta haasteesta. Nappaan kopin joku päivä. Pikainen kierros linkittämiisi blogeihin vaikutti mielenkiintoiselta myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää itsekin oikein lueskella ja selailla blogeja, että tutustuu uusiin ei niin suuren yleisön blogeihin, joista monet ovat todella mielenkiintoisia.

      Poista
  3. Kiitos haasteesta. Katsotaaan, jos olisi jossain välissä aikaa vastata siihen. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika työläitä tällaiset ovat, mutta vastauksilla saa myös uutta ulottuvuutta bloggaajasta.

      Poista
  4. Kiitos, kun nappasit haasteen mukaasi..kuvasi ovat kauniita, huomaa, että viihdyt kameran kanssa..ihanaa aikaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuvia on tullut otetuksi ja paljon.Vielä silloin, kun kuvat meni filmille ja kaikki kehitettiin paperikuviksi, kertyi albumeitakin vino pino. Nyt suuri osa on koneella ja niitä on tuhansia. Yritin plokata puutarhakuvia 10-vuodelta, että tekisin kirjan, toivoton urakka!

      Poista
  5. Voi Rouva Hyrskyn Myrskyn, vasta nyt huomasin haasteesi. Kiitos siitä. Yritän vastailla tuota ppikaa :) Ihanasti olte kuvittanut ja kertonut oman osuutesi :D

    VastaaPoista
  6. Bloggerin lukijalista ei kerro mitään blogin lukijamääristä ja blogin koosta. Ei ole kaikki blogit pieniä, vaikka lukijoita lista näyttää alle 200. Suurin osa lukijoista ei käytä bloggerin lukijalistaa. Isojakin blogeja tuossa haastamissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sille en voi mitään. Vastaaminen ei kai ole pakollista. Olet ilmeisesti itse tällainen blogisti, ei ole ollut tarkoitus pahastuttaa. Jostain se lukijalista mittari on otettava, kuinka luettavaa se sitten on, on sivuseikka tässä kohdassa. Näkymätöntä on vaikea arvioida. Tämä blogimaailma ei muutenkaan ole virallistatietoa.

      Poista
    2. En bloggaa. Vuosia sitten kokeilin, jäi lyhkäseen. Blogeja on silti ihana seurata ja tämän haasteen kautta olen löytänyt uusia ihania pikkublogeja seurattavaksi. Pieniä blogeja on vaikeampi löytää, siksi välillä harmittaa nuo mukana olevat isommat, jotka löytyvät helpolla. Niitäkin seuraan, mutta tätä kautta haen nimen omaan niitä pieniä, mitkä muuten voisi jäädä löytymättä. Pienet harmituksen aiheet mulla, tiedän.:)

      Poista
    3. Se on oikein mukavaa, että joku on kiinnostunut pienistäkin:)ja niitä on tosiaankin vaikeampi löytää.

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!