tiistai 23. huhtikuuta 2013

Piikkilankaa, hevosen kenkiä, wc-paperirullia


Siinä materiaalit viime päivien tuunailuille. Sieltä kertomastani romupusikosta löysin tällaisen ja vääntelin siitä ulos omenapuuhun




kransseja, joiden keskelle viritin hevosen hokkikenkiä, eli talvi kenkiä. Niissä on hokin reijät, joihin sain metallilangan kiinni. Kengistä onkin pitänyt tehdä jo jonkin aikaa jotain. Turun puutarhamessuilla niitä oli käytetty koivunvarpukranssei-
hin. Paksut hanskat ovat käsittelyssä tarpeelliset, piikkilanka on nimensä veroinen. Groksienkin pohjissa oli aika monta pätkää, koska osa katkeili ruostumisen takia aika helposti, eipä jäänyt maahan mitään, kun kaikki piikit oli kengän pohjissa;)


 
 

 

Puutarhaperjantaissa( sekö sen nimi oli?)käytettiin WC-paperirullia pitkäjuuristen kasvien idättämiseen/kasvattamiseen, ja ne voi tietysti myös laittaa maahan aikanaan. Jotta rullat olisivat vähän kauniimpia esim . ikkunalaudalla, ne päällystettiin lehdillä. Sisustuslehdit ovat värikkyytensä ja suht paksujen sivujensa vuoksi sopivia.

 
 

 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
Tällä hetkellä sateen merkeissä hyvää viikon jatkoa!
 
 

2 kommenttia:

  1. Onpa mukavan näköisiä koristeita! Nuohan vaan paranevat aikojen kuluessa, kun patina lisääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piikkilanka olikin jo paikoin liiankin patinoitunutta, eli katkeili. Kengät ovat nyt muutamassa päivässä saaneet ruskeaa ruostepintaa.

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!