tiistai 6. syyskuuta 2016

Kankaalle kuvia



Tulostin kauriin kuvia ja siitä otin mallin sabluunan tekoon kontaktimuoville. Se pysyi hyvin kankaassa kiinni, eikä reunat suttaantuneet. Ostin jo aikoja sitten Motonetistä askarteluveitsisarjan, joka oli passeli sabluunan tekoon. Kangasvärin ostin ihan marketista. Tupsuttelutyyny on leikattu vanhasta suberlonpatjasta.




Painoin kuvan neljään Ikeasta ostettuun frotee/vohvelikangaspyyhkeeseen ja yhteen patalappukankaan palaan. Voi olla, että vieläkin muovi olisi tarrannut kiinni kankaaseen riittävän hyvin kuvan painantaan.




Käytin myös sabluunasta jäänneen keskustan, tupsuttelin sen reunoille ääriviivat pellavakankaaseen. Pari patalappun palaa ja kaksi peflettiä. Yhteensä siis yhdeksän kuvaa, joita olisi jokaista kuvaa pitänyt silittää 5min. Siihen ei kärsivällisyyteni riittänyt, että toivottavasti kuvat eivät lähde pesussa pois. Kuvan puolesta kankaan saa pestä 40 asteessa.




Olisko jo joululahjoja?;)
Aamulla oli muuten 3 astetta lämmintä, varmuudeksi olin vienyt kasvariin pari kynttilää. Mitään, missään ei ainakaan ollut paleltunut.

4 kommenttia:

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!