maanantai 27. toukokuuta 2013

Huh helpotus


Yksi murhe ja harmitus pois. Vihdoinkin mies sai jyrsimen sellaiseen kuntoon, että ryytimaa on nyt kylvetty. Kurpitsat saavat vielä odottaa avomaalle pääsyä ja samettiruusut ym kesäkukat.
Hevoset viettivät viime yön ensimmäistä kertaa ulkona.
Pääskysiä näin, kun oli kuorikate ostoksilla Prisman puutarhassa.
Pihalla kukkii


 
Punertavat: esikko, rönsyleimu, vuorenkilpi, kuolanpioni, särkynytsydän,siperianunikko, yksi ainut tulppaani, pikkusydän, koriste mansikka


 
Keltaiset: kevätvuohenjuuri, esikko, kullero, hernepensas, voikukka!

 
Valkoiset: valkeakuulas, siperianunikko, arovuokko, kerrattu vuokko, norjanangervo, ahomansikka, vanhanaikainen narsissi, omenapuu


Inhottavia liljakukkoja on saanut tappaa ja monta



Särkynytsydän on tänä vuonna ihan onneton, viime vuodelta ei koko kuvaa löytynyt, -11 sen sijaan kyllä

 
 
 
 
Myös muutama betonilaatta kukkii
 
 
 

 
 
Olin hakemassa viikonloppuna korjaustarvikkeita jyrsimeen Honkkarista, puutarhapuolen kautta oli tietysti kierrettävä, voi jee! Siellä oli myynnissä minun mittapuuni mukaan rikkaruoho, puna-ailakki käenkukkana ja purkilla oli hintaa (honkkari hinta vielä) 13,95e. Voi jysäys sentään. Googlettelin ko. kukkaa, käenkukka on erilainen ainakin wikipedian mukaan. Olen omasta puutarhastani ailakkia repinyt pois, kun leviää siemenestä ihan liikaa, eikä juuri minkään näköinenkään ole. Taitaa saada nyt enemmän arvoa;)
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!