sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kaurahiutaleita ja siideriä


Huh,huh olipa väsyttävä, mutta antoisa Hesan reissu. Nyt alkaa jo elpyä. Kyllä oma sänky on sitten ihana!
Tuli maisteltua kampasimpukkaa( ei juurikaan kummallisempi kuin mitä itse valmistin kotona, vaan ainakin viisi kertaa isompi;)sekä scampin pyrstöjä. Hyvää oli, muttei nyt mitään mullistavaa.
Uskomatonta sen sijaan oli, että joku voi kärpäsmyrkystä maksaa 200e, eli hajuvedestä, joka oli ihan hirveää ainakin kolmen muunkin mielestä. Nimeä en muista, mutta olenpa kirjaimellisesti haissut tyyriille.
Stokkelta ostin ruokatuliaisia, mm orvokinlehtihilloa. Siellä ja monessa muussakin paikassa olisin mieluusti aikaani viettänyt enemmän, mutta aika oli rajallinen, eikä kavereiden intressit olleet aivan samat.
Mutta kotiin ja ruuanlaittoon.
Alkuun seitiä ja perunoita.




Rouheiset seitipihvit

1 pkt pakasteseitiä
1dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
4rkl auringonkukansiemeniä
10 tuoretta basilikanlehteä
4rkl kaurahiutaleita
1dl parmesaaniraastetta
ripaus suolaa ja mustapippuria

Paistamiseen 2rkl öljyä

Kääntele puolisulanneet seitipalat jauhoissa ja sitten vatkatussa kananmunassa. Murskaa siemenet. Hienonna basilikanlehdet tai käytä kuivattua basilikaa. Sekoita lautasella siemenmurska, hiutaleet, parmesaaniraaste, basilika ja mausteet keskenään. Kääntele seitipalat seoksessa. Paista palat paistinpannulla molemmin puolin kypsiksi ja kauniin ruskeiksi. Voit maustaa vielä sitruuna mehulla seitipalat paistamisen jälkeen.
Käytin suolattuja auringonkukannsiemeniä, joten en muuta suolaa käyttänyt.
Perunat ovat yrttiperunapuolikkaita. Uunipellille hyvin pestyt puolitetut perunat. Leivinpaperille ensin oliiviöljyä, suolaa, valkosipulijauhetta, paprikaa, chiliä ja timjamia. Voit laittaa mausteet oman makusi mukaan. Helppoa ja nopeaa.
Meillä pitää aina olla jotain kastiketta. Kermaviilistä tein ihan perussimppelin kastikkeen. Tilliä, pippuria, suolaa, sitruunamehua, hiukan sinappia.




Tyrniä ja tyrsyltä otin jälkkäriohjeen, jossa oli siideriä mukana.

2dl vispikermaa
100g valkosuklaata
½ appelsiinin kuoriraaste ja mehu
1dl omena/päärynäsiideriä

Sulata suklaa, vaahdota kerma. Yhdistä ne. Lisää appelsiinin kuoriraaste ja mehu. Sekä siideri. Ottamassani ohjeessa oli omenasiideri, minulla päärynä, koska unohdin omenasiiderin ostaa ja kotona sattui olemaan päärynää, eli sekin sopii.
Hyvää oli, laitoin koristeeksi hasselpähkinärouhetta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!