sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Tyyni, lämmin syysilta

Meidän perinteinen loppukesän ulkoruokailu vietettiin lämpimässä ja niin tyynessä syyskuun lauantai illassa, ettei parempaa olisi voinut toivoa. Tällä kertaa ei lentomurkutkaan tulleet pöytään, joka myös aika perinteistä on ollut..



Syötiin mangoldivohveleita, nyhtöpossu- ja kurkku-punasipulitäytteellä, syyscoleslawilla ja uunivihanneksilla. Kahvin kanssa tein yhtä trendileivontaa eli suklaa-punajuurikakkua. Kyllä maistuivat, vohvelitaikinaa tein niin paljon, että varmasti riittää ja sitä jäikin  muutama vohveli tällekin päivälle vielä. Vaikka koirakin sai muutaman sinnikkään odettelun jälkeen.






Syyscoleslaw

500g punakaalia
2 porkkanaa
100g juuriselleriä
1 omena
1dl siemensekoitusta
170g pekonia
Kastike:
1dl turkkilaistajogurttia
½ dl majoneesia
½ dl sitruunamehua
½ dl lehtipersiljaa hiennonnettuna
2 rkl sinappia
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Leikkaa kaali ohuiksi viipaleiksi. Kuori porkkanat ja selleri. Raasta ne ja omena . Sekoita kasvikset kulhossa.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Lisää kastike salaatin joukkoon. Anna salaatin maustua muutama tunti tai yön yli.
Paahda siemenet kevyesti kuumalla pannulla ja siirrä ne syrjään.
Paloittele pekoni ja paista. Anna jäähtyä. Ripottele siemenet ja pekoni salaatin pinnalle.



Nyhtöpossun maustoin coca-colalla, ruokosokerilla, soijakastikkeella, valkosipulilla, suolalla ja mustapippurilla. Mitta on vain colalle eli 1 tölkki, ja gasleria oli runsas 1,5kg, loput mitat summittaisia ja maistellen. Annoin marinoitua ja paistoin liemineen 110 asteessa runsaan 6 tuntia. Välillä kauhoin lientä lihan päälle.



Suklaa-punajuurikakku

200g tummaa suklaata
3 munaa
1½dl sokeria
1dl muscovadosokeria
1½dl vehnäjauhoja
1dl mantelijauhetta
2tl leivinjauhetta
1dl juoksevaa margariinia
2(n220g) punajuurta
Kuorrutus
150g tummaa suklaata
1½dl tomusokeria
125g smetanaa

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää munavaahtoon jauhoseos, rasva ja hyvin hienoksi raastettu punajuuret ja vähän jäähtynyt suklaa. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun 26cm halk. irtopohjavuokaan.
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n 45 min. Jäähdytä kakku.
Sulata kuorrutuksen suklaa kuten edellinenkin. Sekoita tomusokeri ja smetana ja lisää suklaa seokseen. Levitä kuorrute jäähtyneelle kakulle. Tarjoa kakku mieluiten huoneenlämpöisenä.



Olen tehnyt muutaman betonityönkin. Käytin muottina isoja vuorenkilven lehtiä. Ne lähtivätkin hyvin pois betonista, paljon paremmin kuin rapaperin lehti, jota myös käytin. Muutama uusi laattakin tuli tehdyksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!