keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Lehtikaali, uusi tuttavuus


Jahas ja syyskuussa mennään jo!
Enpä muista, että olisin aikaisemmin syönyt lehtikaalia,no varmasti en ainakaan ole valmistanut siitä mitään. Sattumalta oli kaupassa sitä myynnissä, ja oikein hyvännäköisiäkin vielä. Siispä päätin kokeilla. Kun taas oli aika plarailla sesonki ajan reseptejä, löytyi erittäin hyvä lehtikaalikeiton ohjekin sopivasti. Mikä myös innoitti oli Maistuis varmaan sullekin-blogin sipsit. Ne olivat kyllä minusta niin hyviä, että uskaltaisko sitä ihan kokeilla ens vuonna kasvattaa lehtikaalia itse. Sen nyt tietää jo varmaksi, että ne lehdet on varmasti reikiä täynnä..eipä mun kyssäkaaleistakaan tullut kuin pikkiriikkisiä. Ne kun piti olla varmoja ja helppoja. Mikä vika tossa mun maassakin oikein mahtaa olla?? Voimatonko? En tiedä.
Hevosetonna tuntuu, että koko ajan on pahaa-aikaa, kaikki ärsyttää, eikä oikeastaan innostu mistään, kroppakin alkaa turvota kuin pullataikina, kun on aikaa syödä ja istua, joo siis lehtikaaliin.



Sipsiohjeessa käytin tummaa balsamicoa. Eli sekin sopii. Ja pakko sitä ei ole laittaa lainkaan.



Voisko mangoldista tehdä samalla ohjeella keiton, pitänee koittaa.

1 iso keltasipuli
150g (5-6 lehteä) lehtikaalia
1-2 rkl voita tai rypsiöljyä
1l kana-tai kasvislientä
4rkl vehnäjauhoja
2dl ruokakermaa
1½ rkl aniksensiemeniä
2rkl tuoretta, hienonnettua timjamia tai meiramia
1/4tl suolaa

Kuori ja hienonna sipuli. Huuhtele lehtikaalinlehdet, valuta ja poista lehtiruotien kovat osat. Leikkaa lehdet ohuiksi suikaleiksi. 
Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota sipuli. Lisää kaalin suikaleet, sekoita ja kuumenna seosta hetki käännellen.
Lisää kana-/kasvisliemi kattilaan. Laita kansi kattilan päälle,kun seos kiehuu. Anna porista 1-2 min.
Sekoita vehnäjauhot hyvin kermaan. Lisää kerma-jauhoseos ohuena nauhana keittoon koko ajan sekoittaen. Keitä n. 5min. Soseuta keitto sauvasekoittimella, rakenteen ei tarvitse olla tasainen.
Paahda aniksensiemeniä kuivalla pannulla, kunnes ne alkavat tuoksua. Lisää ne keittoon. Mausta keitto tuoreilla yrteillä ja tarkista maku.



Pääskysen pojat ovat lähteneet pihapiiristä. Toivottavasti jaksavat pitkän matkan, joka alkoi melkein suoraan pesästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!