Näytetään tekstit, joissa on tunniste linnut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linnut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Pikkulintuja, pöllö ja kisuja

Pihabongausviikonlopun bongauksia 












Laitoin tänään puuhun roikkuman linnuille kookosrasvaan sekoitetut auringonkukansiemenkupit. Kierrätyskeskuksesta löysin kupit.





 
Puikoilla on nyt tulossa seiskaveikasta pöllövanttuut.




Aikaisemmin neuloin kissoja samasta langasta.
Kirjoneuleen neulominen koukuttaa, kuvio kuvion jälkeen haluaa tehdä lisää. Molemmat mallit löysin pinterestistä.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Niinpä tietysti..


Vaput on vietetty ja lämmintä oli viikonloppuna, tosi hienokeli! Tänäänkin vielä jatkuu auringonpaistetta. Viikkositten maanantaina oli toiset tunnelmat.


Niinpä tietysti, niin siinä sitten kävi minun kompostimulta hankkeelleni. Kääntelin sitä ylösalaisin ja penteleen kotiloita löytyi sieltä! No sen vielä jotenkin olisin sulattanut, mutta monilukuiset läpivänäkyvät helmet, eli munat oli vähemmän mukava löytö! 


No, kyllä sen nyt tiesinkin, että kotilot munivat tuollaisiin avokomposteihin. Mutta ajattelin, kun niitä meillä ei riesaksi asti vielä ole ollut ja ettei minulle niin tapahdu..Hitsi harmittaa! Se komposti on niinkuin piloilla. Ajattelin, että olisin laittanut sinne kurpitsan kesäksi ja että saan itsetehtyä kompostimultaa. Toisin kävi..Heitin munien päälle paksun kerroksen puuntuhkaa. Ei niitä riiviäisiä millään pois saa, mutta pienikin kiusa, tässä kohtaa, on minun ilokseni.




Pikkuhiljaa olen kantanut kylvöksiäni kasvariin päin. 
Siellä kasvaa muuten sipulia, jotta saan aikaisin varsia, kun uudet perunat tulevat kauppoihin (onhan niitä jo siellä). Salaattisekoitus on myös jo pinnassa.
En ymmärrä. Zilgan nuput katosivat, niinkuin kuivuivat. Epäilin jo nähneeni unta, mutta sitten tuli uusia ja nyt taas ovat hävinneet. Syökö niitä joku, onko kasvarissa kuuma, liian kostea, märkää vai mitä??!




Tässä kuvassa pituuttaan kasvavat kolmelajia tomaattia, paprikaa, munakoiso(tämän vuoden uutuus kokeiluni), lehti- ja parsakaali, purjo, kasvarikurkku, zinnat ja lopeliat. 
Ostin muuten kasvilampun, kun tädilläni oli sellainen ja hänen tomaatin planttunsa olivat jo n kuukausi sitten niin komeita ja tanakoita. Uskon, että lampusta on hyötyä. Mielestäni niin hujoppeja taimeni eivät ole kuin olivat viime vuonna. Tosin nyt en enää ole polttanut lamppua.


Eilen istutin päärynäpuun tonttimme rajalle. Pitäisi ainakin lämmin paikka olla. Hyvin oli puunalku talven säilynyt purkissaa ryytimaassa. Ko alueella on juolaheinaän ym häivytys operaatio menossa. Isäntä sanoi, että nuo "apulantasäkit" on sitten kamalia. On joo, mutta olen saanut häviämään heinikon ym ja se on pää asia!


Kasvarin viereen laitoin jo tässä aikaisemmin yhden kasvulaatikon lisää.






Meillä tosiaan näitä lintuja riittää. Toivottavasti söisivät kotilot tältä alueelta sukupuuttoon. Järripeippoparvi ruokaili viimeviikolla. Västäräkkikin on jo pihalla nähty, eilen pönttöjä katsasteli kirjosieppo. Sitten näin elämäni ensikerran käpylinnun, mutten saanut kuvaa, vaikka salaman nopeasti kameroineni ulos säntäsinkin.





Kanatkin tulivat, kun ilmat lämpeni. Kukolla on ilmeisesti talvella harja paleltunut, kun on sahalaita kadonnut.
 

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Muutama ajatus puutarhamessuilta


Vähän oli puutarhamessut pettymys. Muutama vuosi sitten Turussa olleet olivat paljon paremmat. Eräs ohi kävellyt mies kommentoi osuvasti vaimolleen, kun kävelivät vaatekojun ohi, "eikös näiden pitänyt olla puutarhamessut". Samaa ajattelin itse, kun eivät olleet ainakaan minun puutarhahommiini sopivia









Iso alue oli myös puutarhakalusteita, ehkä puolet olisi riittänyt. No, joku muu voi olla erimieltä ja saakin olla. Mukaan matkaan lähti kuitenkin jotain, valkoinen pioni ja puutarhahanskoja.






Hauskoja kierrätysvinkkejä, tosin ehkä liian värikästä omaan puutarhaan.


Hyöteisille koti.

Erikoisuuksiakin löytyi yrttimyynnistä. Kolakasviin en ole aikaisemmin muistaakseni törmännyt.




Tyttären kannalta se oli hyvä, äiti ei kierrellyt puutarhapuolta puolta päivää, vaan oltiin aika pian koko messu alue koluttu. Yksi jäi vähän kaihertamaan, meinaan keräily-osastolla oli maatiaiskanoista opetustaulu. Se olisi ollut kiva, en vaan raaskinut maksaa niin paljon kuin myyjä pyysi, eikä suostunut hintaakaan laskemaan.


Tukkasotka pariskunta viihdytti sukelluksillaan meitä.

Lauantai oli Tampereella lämmin ja aurinkoinen päivä. Käytiin vähän Näsijärven rannalla kävelyllä. Jäät eivät sieltä vielä olleet lähteneet. Näin tällä reisulla ensimmäiset västäräkit.

 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Mikä ilma!


Olipa kaunis ja lämmin kevätpäivä! Vieläkin mittari näyttää kymmentä astetta varjossa.


Puutarhahommia tehdessä tuli suorastaan hiki. Varjossa ei ollut pidemmän päälle lämmintä, mutta auringossa oli.


Näin jo eilen nokkosperhosen, mutta tänään myös sitruuna- ja neitoperhosen. Olivat vaan niin lentäviä, etten kunnon kuvaa saanut.
Meidän pihassa on sellainen sirkutus, että desipelit taitaa olla aika uskomattomat.
Vihervarpusia on todella paljon.




Muuttolintuja ja niiden sirkutuksia on myös varsin mielenkiintoista seurata.
Järripeippo ja punarinta ovat kauniin värisiä. Punarinta jääkin pihapiiriin, mutta järripeippo vain piipahti.





Otin loput suojaverkot pois puista ja pensaista, napsin kuivia kukkien varsia, keräsin pudonneita oksia jne. Piha on sen verran vielä märkä, etten haravoinnut.


Koira oli tietysti hommissa mukana, tosin oksien suuntana oli toinen kuin minulla.




Kyllä taas on niin mukavaa ja jännittävää aikaa, kun alkaa ilmestyä silmuja ja kasvien alkuja pilkistelemään. Jännityksellä odottaa, että miten kaikki ovat talvesta selvinneet.
Yksi selviytyjä, taas tänäkin vuonna, on Zilga viiniköynös. 


Se on niin märässä nurkassa kasvarissa, että olisin melkein lyönnyt vetoa, ettei hengissä ole. Nyt ainakin on nuppuja. Voi siis sanoa, että on sitkeää lajia, toivottavasti joskus saisin satoakin.


Eilen koulin villitomaatit. Takana näkyy myös lehtikaalia ja purjoa. Täältä löytyy kommentti villitomaatista. Minullakin olla kokeiluna, kun sain siemeniä äidiltä. Tarkoitus on laittaa tämä tomaatti avomaalle. Vielä Moneymakeria, Tigerellaa ja kirsikkatomaatti Tiny Tomia olisi koulittavana.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kevättä rinnassa

Lukuisia joutsenia ja hanhia! Ja mikä konsertti! 




Muutamat pellot olivat aivan talojen vieressä, missä näitä torven soittajia oli kymmenittäin. Mahtaa olla meteliä!!



Joillakin oli jo kovasti kevättä rinnassa.











Nuoria viimevuotisia, joilla ei ollut vielä valkoista höyhenpukua.



Täältä tullaan, laskeudumme, pois alta!!









 Pyhien jatkoja!