Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tuulessa syksyn vastaanotto




Taas on syksy ovella, on viimeinen kesäkuukausien viikonloppu meneillään. Eilen illalla kokoonnuttiin sen, synttäreiden ja opiskelujen alkamisen kunniaksi.


Toivoin poutasäätä. Ei ainakaan satanut ja suht lämmintäkin oli, kun oli vilttiä hartioilla. Mutta sen sijaan tuuli niin, ettei kynttilät palanneet, eikä kaikki edes uskaltanut sytyttää. Tarjottavat sentään pysyivät pöydillä ja ruuat lautasilla.




Alkuruuaksi tein kylmän punajuurikeiton,se olikin todella hyvää. Ohje on tässä. Muuten ihan perus grillattavaa, haudutettujen juuresten, salaatin, tsatsikin, savupaprikadipin kanssa. Leiväksi leivoin feta-oreganoisen bostonin, senkin ohje on Glorian ruoka ja viinilehdistä.


Ja lopuksi kakkukahvit. Kakku oli varsin suklainen, pohjassa mm kaakaojauhetta ja muscovadosokeria, välissä mustaherukkatahnaa( on muuten hyvää, teen lisää talvellakin, kun laitoin mustaherukoita pakkaseen) ja päällä kunnon kerros suklaaganachea, pähkinöitä ja karhunvatukoita.


Käytössä oli jokin aika sitten hankkimani lautaset ja salaatille kulho, kaikki nämä englantilaiset posliinit löysin kierrätyskekuksesta (0e), punajuurikeiton alla on viimevuotisesta huutokaupasta huutamani orvokki-peltitarjotin. Pöydällä kierrätyskeskuksesta verho.
Kaikki meni hyvin ja mukaavaa oli taas kerran!

    
Onneksi vielä kuukausimansikka jaksaa antaa meille kesää!

 

torstai 24. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!


Tänä aamuna oli taas niin kaunista! Joo lunta, ei kiitos enää kovin paljoa.


No, onhan noita perhosiakin näkynyt.

 
Tänä vuonna en enää ostanut yllätysmunia lapsille pääsiäiseksi. He ovat jo niin isoja, että se aika on nyt ohi. Suklaakarkkimunat kuitenkin kelpaavat kaikille, joten niitä herkkusuuna halusin.


Ihanaa, kun itsellänikin on muutama vapaa. Tein valmiiksi porkkanavanukkaan jääkaappiin odottelemaan tulevia herkutteluja. Vanukkaasta oma postaus, kunhan on tarjolla.


Saunan jälkeen maistelin porilaista Mufloni IPA:nia. En ole oluen- enkä viinintuntija mitenkään, mutta maistelen joskus aina jotain, oluissa mieluiten suomalaisia. 


Tämä Mufloni oli kuin olisi syönyt greipin valkoista osaa, eli varsin pistävä ja katkera maku, mutta sitruksisen raikas. Poika sanoi, että kuin söisi mandariinin kuoria. Eli miedompi kai hänestä. Ei oikein iskenyt.


Tuon jälkeen minulle maistui erittäin hyvälle suussa suklaamunat;)


Mukavaa pääsiäistä!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Taatelin makuinen 3. adventtisunnuntai





Pikkujoulut alkavat olla lopuillaan ja isojoulu sen kun lähestyy. On kolmas adventtisunnuntai ja aattoon on enää 11 päivää, puolitoista viikkoa.


Nyt olen sentään jotain saanut aikaiseksi, pakkasessa on jo jouluherkkuja, kaappeja ja laatikoita on tullut siivotuksi, joulukortit ovat lähettämistä vaille valmiit jne..
Saaristolaisleivän joukkoon laitoin puolukoita ja tämän taatelikakun joukkoon myös itsepoimittuja karpaloita.


Pakastimia vaivaa täysinäisyys johtuen hyvästä marja vuodesta, mitenkä ihmeessä saan mahtumaan niihin enää mitään...
No sain kuin sainkin suklaisen karpalo-taatelikakun puolikkaat vielä jonnekin koloon sovitettua.


Kakun ohje: 

3dl kahvijuomaa
2dl sokeria
1pkt (250g) taateleita 
200g voita t margariinia
2 kananmunaa
100g tummaa suklaata
1dl jäisiä karpaloita
5dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniiliinisokeria

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka(1,5l).
Keitä taateileita pehmeäksi kattilassa kahvin ja sokerin kanssa. Lisää lopuksi rasva ja kiehauta.
Anna seoksen jäähtyä
Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten joukkoon.
Sekoita karkeaksi rouhittu suklaa ja muut kuiva-aineet jauhoihin. Lisää jauhoseos taikinaan.
Kaada taikina vuokaan.
Paista kakkua keskitasolla 175 asteessa n tunti. Kumoa kakku jäähtyneenä.

      
 

lauantai 3. lokakuuta 2015

Carmelitas



Töissä joku oli tehnyt taas kerran herkkuja. Ja silloin, kun niitä on tarjolla, pitää olla nopea..ohjeita oli jäänyt vielä sentään jaettavaksi. Teinpä sitten kotona oman piirakan.



Carmelitas-neliöt n 16 palaa

3½dl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita
2½dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
150g voita
1dl maitoa
Täyte:
1prk(n400g) karamellisoitua kondensoitua maitoa tai keitä 2½ tuntia kondensoitua maitoa tölkissään
100g tummaa suklaata rouhittuna

1. Keitä kondensoitumaito, jos sinulla ei ole valmiiksi karamellisoitua.
2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
3. Mittaa jauhot, kaurahiutaleet,sokerit ja leivinjauhe kulhoon. Lisää huoneenlämpöinen voi ja nypi aineet murumaiseksi seokseksi. Ota 1½dl muruseoksesta syrjään ja jätä odottamaan. Lisää maito loppuun muruseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille(n.20x20cm), painele jauhotetuin käsin tasaiseksi levyksi. Pistele haarukalla. Paista pohja uunin keskitasolla n 15min.
5. Lusikoi kondensoitu maito esipaistetun pohjan päälle pieninä nokareina. Ripottele päälle suklaarouhe sekä päällimmäiseksi muruseos.
6. Paista kakkua vielä 15min. Anna jäähtyä hyvin ennen paloihin leikkaamista.



Piirakkaa syötyäni ymmärsin hyvin, miksei kahvihuoneen pöydälle ollut jäänyt piirakasta muruakaan!


Vihdoinkin Savion keltaluumut ovat alkaneet kypsymään. Ovat todella makean mehukkaita, kunpa olisi tullut enemmän, vain kymmenen luumua kasvoi isoksi. 




Pieniä alkuja oli kymmenittäin, mutta kuivuivat ja tippuivat alas. No, olen tyytyväinen kymmeneenkin, onhan eka vuosi, kun yleensä tuli yhtään. Parikkalan tummaluumut vieläkin odotuttavat itseään. Sen pitäisi olla itsepölytteinen ja hyvä pölyttäjä keltaluumuille. Jos sitten ensi vuonna..
Myrskystä selvittiin ilman tuhoja, tänään oltiin isännän kanssa karpalometsällä ihanan aurinkoisessa syyssäässä. Viikonloppuja!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Mansikoita



Mansikoita on minun pikkumaasta tullut tänä kesänä niin paljon, että olen saanut muutaman hillonkin tehdyksi. Muina vuosina on saanut juuri ja juuri mansikoita kakun päälle. Sateista on ollut todella hyötyä. Lisää on vieläkin tulossa.
Tein kolmea erilaista hilloa ihan kokeillakseni makuja.


Kaikissa kolmessa ohjeessa on litra mansikoita. Perusjutut, mansikan puhdistamiset, viipaloinnit ja purkitukset ovat myös samat.
Virkkasinpa vielä omasta päästä siut sait pienen mansikan kuvausrekvisiitaksi. 

Basilika-mansikkahillo
½ ruukkua basilikaa
2,5dl hillosokeria

Upota ensin basilikan oksat kiehuvaan veteen ja sitten heti jääkylmään. Näin vihreä väri pysyy niissä. Perkaa mansikat, huuhtele ja viipaloi mansikat. Laita mansikat ja sokeri kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä n 15min ilman kantta. Kuori vaahto pinnalta. Lisää silputut basilikanlehdet seokseen, sekoita varovasti. Purkita hillo kuumiin steriloituihin purkkeihin. Jäähdytä ennen kylmään laittoa.

Laventeli-mansikkahillo

2,5dl hillosokeria

½ rkl laventelinkukkia

Keitä mansikat sokerin kanssa miedolla lämmöllä 15min. Kuori vaahtoa, lisää laventelin kukat joukkoon. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna levätä 15min. Sekoita välillä varovasti. Purkita.

Suklainen mansikkahillo
4 dl muscovadosokeria
100g tummaa suklaata, 70%

Keitä mansikat sokerin kanssa miedolla lämmöllä 20min. Kuori vaahtoa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää karkeasti rouhittu suklaa joukkoon. Sekoita kunnes suklaa sulaa, anna jäähtyä hetki. Purkita.

Maisteltu on ja basilikasta sanottiin: jännä maku, laventeli oli voimakas, ja suklaa "tää on hyväääää!"
Hillossa ei ole säilöntäaineita, joten laitan osan pakkaseen, etteivät mene pahaksi. Vielä syödään tuoreita mansikoita, näitä hilloja herkutellaan syksymmällä ja talvella.

 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusaikaa




Eipä saatu juhannusruusun tuoksua juhannukseksi, mutta muuten oli tänä aamuna niin puhdas ja raikas tuoksu. Linnut lauloivat, eikä kuulunut muita ääniä, ei edes sateen ropinaa. Sitä tänä juhannuksena täällä saadaan enemmän ja vähemmän. 
Itse olen juhannuksen töissä, joten jo eilen olimme juhannussaunassa ja grillailtiin, vettä satoi, joten piti mennä sekin puuha tekemään katoksen alle. Ei sentään sormet jäätyneet, kuten viime vuonna. Grillatut nektariinit olivat jälkkärinä suklaahunajan kanssa herkullisia.









Puutarha on nyt vihreää.
Olen niin iloinen, että tänä vuonna( neljäs vuosi toden sanoi)saadaan luumuja, jos vaan alut pysyvät puussa. Odotus toivottavasti palkitaan.





Kasvarissa vesimelooni alkaa kukkia ja tomaateissa on pieniä alkuja, että jotain sentään on sieltäkin tulossa.





Timjami on jo käyttökelpoista



ja tässä purkissa voidaan hyvin.



Lavalaatikoissa on eka satsi retiisejä jo melkein syöty ja isännän herneet saivat eilen tukikepit,





harson alla lehtikaalit ovat pysyneet ehjinä.



Jos ei juhannusruusu vielä kuki, on muita kukkijoita sentään.







Näin isona ei ole tämä unikko ennen kukkinut, vaikka on ainakin 10 vuotta vanha.





Hyvää Juhannusta kaikille!