Näytetään tekstit, joissa on tunniste puikoilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puikoilla. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Maalaisromanssi-sukat



Näitä pitsisukkia oli mukava neuloa. Mallin ohje löytyy kirjasta Kauneimmat villasukat. Eräästä blogista löytyi hyvä esittely kirjasta. Ja näiden sukkien nimi on Maalaisromanssi, muutenkin kirjassa on varsin romanttisia, naisellisia sukkia.




Lankana on seiskaveikka ja virkatut kukat Nallesta, 3½ numeroiset puikot.
Pitsinauhaakin ostin varteen, mutta siihen menikin yllättävän paljon, joten metrin pätkä ei riittänytkään, että olisi saanut kunnon rusetin.




Tällaisia ihania pitsi-kukkasomisteisia sukkia ei kannata housujen alla piilossa pitää, mutta henk.koht. en ole hameen käyttäjä, että silleen...
Hyvää alkanutta viikkoa!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Lehtikuvio huivi



Mukavaa oli neuloa tätä lehtikuvioista huivia, mutta oli myös ihanaa kuvata ulkona auringon paisteessa. Räystäiltä tippui vettä ja tintit laulelivat. Oli niin keväisen oloista. 


Koirakin haisteli vissiin keväisiä tuoksuja.
Huivin mallin olen saanut kansalaisopistosta, malli oli helppo ja nopea tehdä. Tämän voisi yrittää tehdä niinkin, että lehti kuvio on eri värillä kuin muu huivi.


Lankana Lankamaailmasta ostettu Kristal-lanka, villa-akryyliä. 

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Pikkulintuja, pöllö ja kisuja

Pihabongausviikonlopun bongauksia 












Laitoin tänään puuhun roikkuman linnuille kookosrasvaan sekoitetut auringonkukansiemenkupit. Kierrätyskeskuksesta löysin kupit.





 
Puikoilla on nyt tulossa seiskaveikasta pöllövanttuut.




Aikaisemmin neuloin kissoja samasta langasta.
Kirjoneuleen neulominen koukuttaa, kuvio kuvion jälkeen haluaa tehdä lisää. Molemmat mallit löysin pinterestistä.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kätyrit



Tässä on sukat, joiden värit melkein sokaisee silmät, mutta hauskat ovat.
Sininen ja keltainen eivät ainakaan yhdessä ole lempivärejäni, ei siis tulisi mieleenikään muuten neuloa näistä väreistä sukkia, mutta sain minioneista joululahja toiveen.


Ja sitten, kun ne tuli nähdyksi, halusi muutkin niitä. 
Perussukka, johon kirjailin päälle silmät, ja suu teki viimeisen silauksen, olisi pitänyt laittaa noihin ensimmäisiinkin..



Kuvamalleja löytyy kyllä netistä, mutta ihan itse jouduin tekemään mm kokoa 44 sukkiin silmät. Kuvassa olevat ovat normi 38 koko, seiskaveikasta.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Ryppysukka II


Ostin jo kesällä Tuurin reissulta Nalle Taika(897)-lankaa. Ihastuin kyseiseen väriin, kun en meilläpäin ollut sellaista väriä nähnyt. Enkä nyt löydä edes Novitalta?? 
Tein siitä kansalaisopistossa vanttuut ja sormikkaat. Sitten netistä löysin erilaisen ryppysukka ohjeen, josta kovasti tykkäsin.


 Tulipa käytyä Tampereen Lankamaailmassakin muutama viikko sitten. Siellä taisin vähän menettää järkeni, kun myyjäkin sanoi, virne suupielessä,"eiköhän nämä riitä yhdeksi viikonlopuksi". Ostin kaksi kassillista lankoja, suurin osa alelankoja, 39 kerää..
Eipä tarvinnut enää ostaa Tampereen kädentaitomessuilta yhtään lankaa, muutama kirja ja tykötarve tuli mukaan. Oli muuten lauantaina aikas paljon porukkaa ja kalsee ilma! Mutta hyvä BRGR korvasi kastumisen!


Mutta tässä ryppyjen ohje: malli kolmella jaollinen
Tein resorin jälkeen

1-3.krs. 3o,3n
4-6.krs.nurin
7-9.krs. 3n,3o
10-12. krs. oikein ja toista näitä 12. kerrosta.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Syksyn sukat





Muutamat nappilista-sukat ovat vähän ajan sisässä valmistuneet. Nyt aamulla meilläkin oli pakkasen puolella kaksi astetta, joten sukkakelit jo alkavat pian olemaankin, tosin joku niitä käyttää melkein ympäri vuoden;)





Taas alkaa olla lehtiä maassa ja syksyn sateet, pimeys ja koleus useammin kuin lämpöistä paistetta. Tähän asti on kyllä ollut todella kaunis syksy! Toivottavasti jatkuisi vielä pitkän aikaa.










Nämäkin kaikki lehdit, kun on haravoinnut, on muutaman kerran harava heilunut. Onneksi monasti luontoäiti, eli tuuli auttaa, puhaltamalla lehtiä pois pihsta. Vaikka lehtiä on todella paljon, kummasti ne seuraavaksi syksyksi jonnekin vaan katoavat. Kompostissakin on mieletön kasa lehtiä syksyllä, maaduttuaan kasa laskee silmissä.
Meillä on meneillään vähän kiireellä projekti, kanoille pitää saada talvilämmin asunto. Paikka, jossa jo kaksi talvea olivat, ei enää mahdukaan. Olisi vaan ollut kiva, kun olisivat ilmoittaneet...ja muita paikkoja vaan ei ilmaantunut. Onneksi en jättänyt viimeiseen viikkoon, että koskas tiput sopisi tuoda. Nyt on runko ja katto melkein valmis, mutta paljon on on vielä kesken, eikä se niin helppoakaan ole. Vanhemmat kyseiseen projektiin ryhtyivät. Itsellä ei oikein aikaa ole, kun ollaan töissä. Kesäkoppi menee, kunhan ei päivälläkin ala olemaan pakkasia.

torstai 1. syyskuuta 2016

Villainen huivi



Pitkästä aikaa tuli valmista neuletta. Tein Novitan Joki-langasta Onnelin ja Annelin-elokuvan huivin. 




Helppo malli, tuli nopeasti valmiiksi, ainostaan ruusujen kiinnitys ja höyrytys hieman otti aikaa. Kuten aina viimeistely on tylsintä..




Kaunis syksypäivä tänään ja eilenkin lämmin viimeinen kesäpäivä.






Munakoisot eivät ole ihan I-laatua:), mutta hyvälle maistuvat ja niitä nyt sitten syödään kyllästymiseen asti..



 

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kukkamaan ensimmäiset ja varpaiden lämmittäjiä


Meillä ei vielä eilen kukittu missään,


sinilijatkin ovat vielä nupulla,


näiden krookusten päältä lähti lumet vähän aikaa sitten. Puut ovat varjostaneet kyseisen kukkamaan niin, että maa on pitkään lumen alla. Pitäiskö vaihtaa parempaan paikkaan..
Koirasta muuten löytyi ensimmäinen punkki!

 
Kudoin itselleni vaaleanpunaiset unisukat vauvalangasta, ovat ihanan pehmeät.


Toiset ovat kuvion kokeilu sukat, kuvio on Novitan malleja.



Sitten virkkasin oikeasta pässin pökkimästä ja vielä hajuisestakin langasta paksut tossut. On ihan paikallisen lampurin villoja.


Hienosti huopuivat pesukoneessa.