Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevonen. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. toukokuuta 2016

Nokkonen


Nyt on nokkosten keruu aika, tosin niitä voi pitkin kesää kerätä, kunhan katsoo mistä kerää. Ne ovat nyt nuoria ja pehmeä vartisia, joten varretkin käyvät. Vaikka ovatkin pehmeitä, on tarpeellista käyttää hanskoja.


Nokkonen on oikea superfood. Se on myös todella monikäyttöinen!



Joku ehkä muistaakin, kun tein leipää, johon käytin viime vuonna *kuivaamiani nokkosia. Kuivasin ihan vaan muurin päällä. 


Nyt olen ryöpännyt(ei keitetä) ja laittanut n 1-2dl annoksia *pakkaseen. Osa on myös kuivumassa. Nokkosen *siemeniä saa vielä odottaa jonkun aikaa. Niiden pitäisi mm parantaa kanojen munintaa.  Itse voi laittaa niitä esim jogurtin päälle.
Hevoselle kuivasin niitä jo vuosia sitten raudan ja C-vitamiinin takia sekä kesäihottumaan.
Puutarhassa nokkosta voi käyttää *lannoitteena. Nokkosia liotetaan vedessä noin pari viikkoa, kunnes niistä tulee lietteen haju. Käyte laimennetaan veteen 10:1. Nokkosvedellä (liotus vedessä vain pari päivää) voi myös torjua tuholaisia. Nokkosvedellä voi myös *huuhdella hiuksia.
Nokkosta on myös käytetty jo kivikaudella kankaan kudonnassa. Sen kuivatuista varsista nyhdetaan kuituja, jotka *kehrättiin langaksi. Kuidun nyhtäminen on aikaa vievää puuhaa, jossa saa sormensa kipeiksi. Voiko enää monipuolisempaa rikkaruohoa olla?!
Haluaisin myös kokeilla vuohenputkea, mutten ole satavarma, että tämä on sitä(j.k. tämä on vuohenputkea, varmistettu yrttineuvojalta ja hyvälle maistui). Ainakin se siltä näyttää ja sitä myöskin riittää paikoin kiitettävästi. Kukkamaassa molemmat ovat varsin ei-toivottuja kasveja.




Tein pannukakkupizzan, jossa on ryöpättyä nokkosta.


Taikina:
4 kananmunaa
3 dl hiivaleipäjauhoja
6 dl maitoa
1 dl nokkossosetta(ryöpätty nokkonen silputtu pieneksi)
1 tl suolaa
½ dl öljyä
Täyte:
300g kinkkusuikaleita
2 dl hienonnettua paprikaa
100g juustoraastetta
3 tomaattia
oreganoa tai pizzamaustetta 
pippuria

Kuumenna uuni 220 asteeseen.
Sekoita taikinan ainekset keskenään tasaiseksi ja anna turvota sen aikaa, kun valmistat täytteen.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Levitä taikinan päälle kinkkusuikaleet ja paprikanpalat.
Levitä pinnalle tomaattiviipaleet ja juustoraaste.
Ripottele pinnalle oregano. 
Paista keskitasolla n 20min.



Näitäkin voi syödä


näitä taas ei. Narsissi on myrkyllinen, ei maistu edes myyrille.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Rajallisuutta


Viime viikko oli niin raskas, etten osaa sitä edes oikeilla sanoilla kertoa. Turha yrittää siis kertokaan, kun eivät sitä jotkut ymmärrä(ymmärtäneet)kuitenkaan. Pahamieli lisääntyi monelta osin ihmisten käytöksistä. Kohtasin kuolemaa kolmasti, kolmella eri tavalla, hyvin läheltä ja kauempaa. Tapahtumat tuntuivat jo melkein rangastuksilta. Onneksi Luoja on keksinyt ajan, joka parantaa ja kultaa muistoja. Nyt olen jo saanut nukutuksi, ahdistus, murhe ja huoli ovat helpottaneet, suru ja ikävä jäljellä.
Jouduin tekemään hevosemme lopetus päätöksen, vähän kuin painostuksen alla, siis kiiruhdin päätöstä. Asiat voisivat olla toisin, jos olisi oma talli pihassa, mutta kun ei ole eikä tähän hätään tulekaan. Lopullisen päätösen tein tiistaina ja torstaina, aamulla varhain, talutin suokkini kuljetusautoon viimeiselle matkalle. Kaksi päivää teurasajan soittamisesta olivat ihan kamalia, teit kaiken viimeisen kerran, joka kohdassa tuli kyyneleet silmiin. Hiljaisina hetkinä, yön tunteina, mietin yhteistä taivalta ja itkin. Onneksi tyttäreni oli tässä ymmärtäväinen ja tuimme toisiamme. Hyvä ettei kuolinpäiväänsä tiedä!
Edi merkitsi minulle enemmän kuin vain hevonen, murheet ja työhuolet unohtuivat tallilla, sametti turvan puhalluksella tuli hyvämieli.
Edillä oli paheneva kesäihottuma, joka loi haasteet kesälaitumella oloon, kaasuähkyn jäljiltä jäi pelko tallinomistajan(herkistyi kaikelle vähänkin poikkeavalle) yhteydenottojen taas olevan jotain kamalaa, virtsankarkaaminen oli viimeinen ongelma, jonka jälkeen päädyin ratkaisuuni.
Onneksi tiedän, että Edi eli viimeiset vuotensa onnellisena, kivan heppa kaverinsa kanssa. Edi muuttui vuosiemme aikana paljon, siitä jopa löytyi hempeyttä.


Edi rakasti esteitä ja laukkaamista! Sen silmistä loisti iloisuus ja innostus silloin.

Yksiin kilpailuunkiin päästiin.

Nämä olivat todella hyvät kaverukset

Edi pääsi vihreille laitumille nauttimaan elämästään.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Pähkinä-suklaajuustokakku


Tein todella samettisen maukkaan juustokakun. Mielestämme oli hyvää lämpimänäkin, jolloin maku ei ollut niin täyteläinen ja kalorikas, kuin kylmänä. Kylmänä samettisuus ja suussa sulavuus tuli paremmin esiin, mutta todellakin pieni pala riitti.


Ohjetta sekoitin täältä ja täältä, eli lähinnä ensimmäisen ohjeen mukaan valmistus ja aineet seuraavasti:

150g margariinia
400g digestive-keksejä(pari piparia vähemmänkin riittää 26cm halk vuokaan)
1rkl kaakaojauhetta
Suklaatäyte:
150g tummaa suklaata
160g suklaatuorejuustoa
n.100g mascarbonea
1dl kuohukermaa
3/4dl sokeria
2 munaa
Pähkinätäyte:
150g tuorejuustoa
n. 150g mascarbonea
1 1/3dl sokeria
1dl kuohukermaa
½dl maapähkinä voita
2 munaa
Pinnalle:
maapähkinä nokareita








Eilen sattui jotain, mitä ei ole tapahtunut kymmeniin vuosiin, eli tipuin hevosen selästä. Hevonen näki heinikossa varmaan myyrän kolon tai kuivuneen lehdin... tai muuten vaan omiaan. Hyppäsi käytännössä altani pois, alas, sivulle, taakse. Näin vaan hevosen sivullani ja tunsin ilmaa allani, nyt lennetään. Niin mätkähdin selälleni ojan pohjalle, taisin tehdä voltin, saappaat osoitti polusta poispäin. Ilmat meni pihalle, takamus alkoi kastua ja takaraivolla tuntui tömähdys. Sain nopean kiropraktikan niskaani, rutina vaan kuului korvissani. Vähän se nyt on hellänä pienen päänsäryn kera. Melkein sain hevosen kiinni(jäi seisomaan paikallee, päästäen luokseen), mutta siinä samalla tajusi olevansa vapaa ja laukkasi takamustaan heittäen tallille. Onneksi en ollut missään tiellä, eli sellaista vaaratilannetta ei tullut! Ja itse olen yhtenä kappaleena, jotakuinkin entisellä järjellä;)

perjantai 1. marraskuuta 2013

Tuunattu poro-juustokeitto


En raaskinut ostaa savuporoviipaleita, joten ostin kylmäsavustettua hevosta. Siitäpä sitten sain aikaiseksi erittäin maistuvaa ja samettista savuhevosjuustokeittoa


Alkuperäinen ohje on täältä , jota vähän muuntelin. Ensinnäkin poron sijaan hevosta ja pikkasen isompi annos:

2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1½ rkl öljyä
100g kylmäsavuhevosviipaleita
n 5 rkl vehnäjauhoja
n 1 l lihalientä
250g sulatejuustoa(poro)
2 dl kermaa
1½ parmesaaniraastetta
ripaus rouhittua mustapippuria

Pinnallalle ripaus kuivattua kirveliä

Itse valmistus löytyy linkin takaa. Oli todella hyvää kaikkien mielestä. 
Täytyy myöntää, etten ihan ennen ruokailua tohtinut sanoa nuorisolle, että kyseessä oli hevosta. Meillä hevosen lihan syönti on toisinaan varsin tunteikasta, kuten ehkä arvata saattaakin.

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ranskalainen kantapää


Tulipa tehtyä Novitan seiskaveikasta ja Novitan sukkalehdin ohjein villasukat.
Vai, että ranskalainen kantapää. Mistäköhän on saanut nimensä? Kuulosti eksoottiselta, mutta olikin simppeli vahvistettu kantapää. Nostettu ja kudottu silmukka vuorottelevat(vahvistettu) ja seuraavalla kerroksella nostettu neulotaan ja neulottu nostetaan neulomatta(ranskalainen). Mutta kuvio on erilainenn ja tuo vaihtelua. Kantapään kavennustapa oli minulle uusi, yleensä teen ihan perinteisellä tavalla. Olen taas kesän jäljiltä innostunut kutomisesta ja siihenkin tulee vähän niin kuin himo, kuten hyvään kirjaan. Ei vaan tahdo olla aikaa istua ja kutoa niin paljon kuin nyt tekisi mieli. Eilenkin olin ratsastelemassa maastossa ja nautin syksyisestä metsästä. Tuon jälkeen on varsin raukea ja hyvä olo. Hepalla on ollut pissan lirutusta. Lääkäri kävi tallilla toisen hepan rokotuksen takia ja samalla katsoi heppani pisunäytteen. Kaikki kunnossa, sen kyllä tiesin itsekin, ei vaikuta sellaiselta. Olisko ötököillä osuutta asiaan.. Otettiin muuten matonäytteet ulosteesta, ei matoja(hiukan epäilyttää vastaus). Annan nyt syksyllä laidunkauden jälkeen tupla annoksen pyranteeliembonaattia. Keväällä eivät saaneet mitään. Jo rönsyili, takaisin sukkiin!


 

 



 

Olen kansalaisopiston neulonta kurssilla. Koukkuamista olen nyt viimeksi oppinut ja siihenkin voi jäädä "koukkuun". Palaan asiaan, kun saan vanttuut valmiiksi. Näiden välissä juuri tänään sain valmiiksi samaisen sukkalehdin pitsisukat. Niistä vaan ei ole kuvaa vielä, odottelen päivänvaloa.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Iltaklipsilaukku


Sain kuin sainkin valmiiksi työkaverin ja hänen miehensä 120-vuotissynttäreille tämän valmiiksi.

 
Klipsejä käytetty 392 kpl

 
Reunat, pohja ja sivut on tehty erikseen ja yhdistetty piilosilmukoin



Kehujakin sain, ja itseasiassa tilauksen, mutta en luvannut mitään..hyvä kun itselle sain tehtyä. Aika ei kertakaikkiaan kaikkeen haluamaan riitä. Enkä halua stressiä käsitöistä, niistä pitää saada nauttia.
Töissä on ihan riittävän stressaavaa, joten omat harrastukset täytyy olla sitä helpottavaa ja vastapainoa työlle!
Kansalaisopiston kurssit olivat jaossa, osa meni sivu suun ja kahteen ilmoittauduin. Värttinällä keräämistä pääsen kokeilemaan ja erilaisia virkkaustekniikoita. Siinä onkin jo ihan riittävästi syksyksi menoa kaiken muun lisäksi. Hevonenkin aloitti ns tallikauden eli kesälomat senkin kohdalta ohi. Pimeää on jo nyt kello 21, hitsi, kun tuo aika menee niin nopeasti ettei perässä tahdo enää pysyä. Töissäkin suunniteltiin tänään joululomia. Mutta jee, jouluna mennään jo taas uutta kevättä kohti!!

 
Loimesta on ollut hyötyä, nyt se on pois, mutta olisi pistiäisten takia vieläkin tarpeen, mutta pukeminen on vaivalloista. Olipa hevoseni tumma, kun aurinko ei ollut virtyttänyt.

 
Tyyne oli välillä melkein selällään makuulla??

 
Luulin jo Tyynen saaneen jonkin halvauksen, kun ihan hassusti makaili, mutta koiran tullessa paikalle pomppasi vauhdilla ylös. Taisi vaan nauttia auringosta.

 
Venyttelyä kanan tapaan

 
Rikkinäinen pärekorikin käy munimiseen. Kaikki kauniisti laittamani heinät potkittu uuteen järjestykseen.

 
Hevos-,kana- ja kissaterapiaa

perjantai 9. elokuuta 2013

Purkitusta


Vettä ollaan saatu ns. taivaantäydeltä, muttei onneksi sitä kamalaa ukonilmaa ole tänne tullut.

 
Taitaa kohta taas priiskottaa



 
Tiikerililja

 
Sateen jäljiltä. Kurpitsoja piisaa

Kurpitsaa marjojen kanssa oli varsin onnistunut sekoitus. Vähän kaikkea tyyliin, eli puna- ja mustaherukkaa, karhunvatukkaa, vadelmaa, kesäkurpitsaa (pieninä kuutioina) ja hillosokeria sekä pieni loraus vaniljaa.Keitteli kaikki samaan aikaan, kunnes kurpitsat hieman pehmenivät. Näistä syntyi erittäin hyvä hillo jäätelön kanssa. Toista kertaa en samanlaista saa sillä usein heittelen sitä sun tätä kattilaan ja katson, mitä tulee, siis mittasuhteet heittelevät.



 
Harventelin porkkanariviä, ihanan maukkaita pikkuporkkanoita

 
Eivät ole porkkanatkaan aivan terveitä

 
lehtipersilja

 
Enpä taida jaksaa tänä vuonna pelata ruusunmarjojen kanssa tehdäkseni hilloa


Prismassa oli edullista kurkkua ja teinkin kurkkusalaattia. Helppoa sellaista.
1kg kurkkua
2-3(300g) sipulia,( käytin punasipulia osaksi)
nippu tilliä
liemi:
3dl väkiviinaetikkaa
3dl sokeria
1(-2)rkl suolaa
1rkl sinapinsiemeniä


 
Huonosta alusta huolimatta, muutama tillin kruunukin on tullut


Kesälaitumella pörrää kärpäsiä taas niin, että ovat takapuoli pystyssä heti, kun löytävät pienekin ihorikon. Niitä sitten täytyy pestä ja rasvailla päivittäin. Olis paljon helpompaa monessa asiassa, jos noita kaikenmaailman pörriäisiä olisi. Mutta kaipa niitäkin johonkin tarvitaan..

torstai 23. toukokuuta 2013

Luopumisen ajattelu tunteella ja järjellä


Viime viikon vaihde ei ollut parasta mahdollista aikaa ja tuntuu, että pilviä piisaa.. Lauantaina hain äidiltä puutarhajyrsimen, että vihdoinkin saadaan ryytimaa kuntoon. Jyrsimen hihna meni poikki ensimmäisen pöyhimiskierroksen jälkeen. Hienoa, ja tietysti kaikki liikkeet oli jo kiinni, ettei uutta hihnaa saisi kuin vasta maanantaina. Voihan nenä, että se siitä touhukkaasta viikonlopusta. Ryytimaa edelleen laittamatta, jyrsintä ei ole vieläkään saatu kuntoon, ja nyt sataakin niin, ettei muutenkaan mitään hommista tulisi. Osaksi jo talikoin peltoa..

Sitten sunnuntai illalla talliemäntä soittaa, että hevosemme ei ole yhtään kiinnostunut iltaruuastaan ja meni samantien makuulle, kun karsinaansa pääsi. Vaikuttaisi ähkyltä, vatsa hiljainen. Ei, kun heppaa katsomaan, ja toteamaan, että nyt tarvitaan eläinlääkäriä. Tietysti sunnuntai klo 21 jälkeen alkaa soittelu päivystävälle lääkärille, onneksi ei kauhean kaukana ollut ja tuli sentään jo vajaan parin tunnin päästä. Hevosta kävelytettiin vesi sateessa,ja kuunneltiin taas vatsaa jne. Kuumettakin oli 38.3, hengitti raskaasti ja syke oli normalia korkeammalla, eli kipuja varmasti oli. Oli kyllä erittäin rauhallinen muuten, kipukynnys tällä hevosella on korkea.
No, hyvin nuoren näköinen naiseläinlääkäri saapui paikalle (loistavaa, ajattelin). Totesi, että parasta alkaa letkuttamaan mahaan parafiinia, antoi kipulääkettä, tutki. Huulipuristimen laitoin itse, kun se ei lääkäriltä oikein onnistunut, nenänieluputken laitto ei onnistunut ilman rauhoitusta, joka lamaa suolistoa lisää. Hevonen seisoi paikoillaan kyllä kuin tatti kiltisti, mutta ei ilmeisesti niellyt tai ainakin keuhkoputkeen meni jatkuvasti. Rauhoituksen jälkeen menikin paikoilleen. Eihän sinne mitään lientä mennyt, oliko niin tukossa!!?? Peräpään kautta antoi tutkia todella hienosti, kuten kaikki muutkin hoitotoimet sujuivat niin mallikkkassti, ettei paremmin olisi voineet mennä. Mutta sieltä ei selittävää löytynyt. Maha paisui silmissä, eikä kuulunut pihaustakaan mahasta. Puhe tulikin klinikalle lähdöstä, joka ei ollut minun vaihtoehtoni. Hevoseni ei anneta kärsiä, vaan se saakoon riittävästi kipulääkettä ja jos nämä konstit ei auta, se lopetetaan. Lääkäri sanoi, että tilanne on nyt vakava. Siinä kohtaa tuli väkisinkin kyyneleet silmiin, vaikka yritän näissä tilanteissa pysyä rauhllisena ja järkevänä, tunteilleen ei voi mitään. Olen niin monenlaisessa eläimen lopetustilanteessa ollut, että joku voisi sanoa käytöstäni jopa kylmäksi, mutta kamalin asia on väkisin hengissä pitäminen, vain siksi, että luopuminen on itselle tuskaa. Mutta kivun katsominen ja ylläpitäminen raastaa minua paljon enemmän, jos ei voi järkevästi auttaa, ja pitkittää vain tuskaa, kipua.
Letku jätettiin paikoilleen, jotta paine mahassa ei kasvaisi liikaa. Vaarana mahalaukun repeäminen! Myöhemmin, kun tilanne onneksi oli lauennut ja letku otettiin pois, se olikin ollut loppu ajan tukossa, siis hyödytön!
Kahden aikaan yöllä päädyimme siihen, että tytär jää kaverinsa kanssa yöksi talliin vahtimaan hevosta ja taluttelee. Vatsa alkoi laskea, pierujakin tuli ja ääniäkin jo kuului. Jes! mutta ulostetta vaan ei kuulunut. Tilanne ei siis ollut ohi. Odotin koko yön viestiä ulostamisesta. Maanantaina jatkoin lääkäreille soittelua ja hevosiin perehtynyt lääkäri tulikin ja nesteytti heppaa 10 l ringeriä. Hevonen ei muuten mene keuhkopöhöön. Sanoi, ettei olisi ummetusta vaan kaasuähky. Oliko ruoho kasvanut lämpimien päivien johdosta niin, että oli kovin valkuaispitoista ja suoliston mikrobit meni sekaisin. Tiedä sitten, mutta maanantai illalla poistetiin mahaletku, kun tilanne ei ollut enää huonontunut, ja kuivaheinää käytiin myös ostamassa lääkärin määräyksestä. Siitä alkoi tervehtyminen ja raivoaminen, kun ei saa ruokaa. Parin heinätupon jälkeen tuli kakkarat! Että niitä olikin odotettu! Töiden jälkeen illalla myöhään, kävin poistamassa kanyylin hevosen kaulalta, joka myös varmuudeksi jätettiin. Heppa pääsi vihdoinkin karsinaan vapaaksi ja sai syödä hiukan heinää. Oli koko edellisen yön ollut kiinni. Huh huh, että moni ihminen oli todella väsynyt, kuten meidän hevonen sekä heppakaveri. Tästä selvittiin! Töissäkin oltiin ymmärtäväisiä, sain olla pois ja tehdä muuna aikana tunnit täyteen.  Eilen taas sain illalla soiton ja meinasin saada sätkyn, että joko taas mahavaivoja. Ei, hevosemme oli aitauksessa, jossa on laihaa ruohoa, ja kaveri laitumella. Oli päättänyt mennä läpi lankojen kaverinsa luo, siellä sitten oli kiltisti syömässä ruohoa toisen kanssa! Voi hyvät hyssykät, että olen vieläkin ihan väsynyt tuosta rumpasta!


 
Nennieluletkua tyhjättiin alkuun ja puhaltelin sinne myös ilmaa, eritteen tulo lakkasi aika pian kuitenkin

 
Niistäminen ja puhaltaminen ei auttanut poistamaan letkua

 
10 litraa nesteitä + B-vitamiina n 20min

 
Tiistaina jo pääsi tarhaan mamma asunsa kanssa(ruuna)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kerrankin löysin mitä hain


Yleensä aina, kun kirppikselle menee jonkin tietyn asian takia, ei varmasti löydä muuta kuin herätelöytöjä+-ostoja. Mutta kahdella kerralla on lykästänyt. Löysin hyviä vaatteita, ym(mustat kaprifarkut, niitä hain, neule, patalappu, leipäkori, pari kassia, pojalle merkkitakki, hain ja kaprihousut alle 30e) halvalla. Mikä parasta, tänään läksin hakemaan pulsaattoripesukonetta ja löysin! Kone toimii, se tuli jo kirppiksellä testattua! Ja vain 10e. Se on tarkoitettu hevosen loimien pesuun, sillä matonpesupaikalla on nenän nyrpistelijöitä, eikä niitä harjalla kiva ole pestäkkään,ja niistä lähtee karvaa paljon, enkä tykkää painepesurillakaan pestä. Toivottavasti kestää enemmän kuin yhden pesu:)

 
Alla oleva paksu varhokangas on jo aikaisemmilta kirppisreissuilta. Jos vaikka tekis tyynynpäällisiä vuonna Ö
 
 
Tässä pulsaattorini
 
 
Oikea Rosenlew
 
 
 Mankelikin pyörii, loimiin se ei kylläkään käy, kun on solkia

 
Vois koittaa virkattuja mattojakin pestä, kun niitäkin on vähän hankala harjalla pestä