Näytetään tekstit, joissa on tunniste tonnikala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tonnikala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Plättejä


Näin meillä sanotaan. Yleensä tulee tehtyä makeita versioita, eli plättejä hillojen kera. Nyt ajattelin tehdä vähän ruokavampaa versiota, suolaista siis. Ohje löytyi reseptieni valtavasta sekamelskasta. Pirkka-lehdestä revitty sivu ja niitä piisaa..Samalla, kun paistoin plättejä, tein täytteen niille ja leivoin pikapullia. Eikä mikään kärvähtänyt:)



Ohje löytyy täältä. Tein annoksen kaksinkertaisena, jotta sain vielä evästä töihinkin. Täytteen lopusta isäntä oli vielä loihtinut lämpimiävoileipiä seuraavana päivänä.
Pörrö nauttii muurin lämmöstä! Nyt se jo tarkenee ulkonakin, kun mittari näyttää nollaa.




Raukka parka kärsii varmaan masennusta, kun mami muutti pois kotoa..ei ruoka maistu, juustolla onneksi ottaa lääkkeensä.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Chili-tonnikalapiirakka


Tytär teki maistuvan ja ruokaisan piirakan yhtenä iltana. Maistui lämpimänä erittäin hyvälle.

 
 
           Pohja:                                       
              3dl vehnäjauhoja (voi korvata 1dl ruisjauhoja)
½tl suolaa                      
125g voita tai margariinia
½dl vettä                       
 
Täyte:                            
1 paprika                        
 1 pieni sipuli                     
               2 prk tonnikalapaloja öljyssä            
    150g kirsikkatomaatteja       
        200g paprika-chili-tuorejuustoa 
          2dl ruokakermaa                       
        2 rkl Thai Sweet Chili-kastiketta
2 munaa                         
 
Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin jauhojen kanssa. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli. Kuullota kasviksia paistinpannussa öljytilkassa jonkin aikaa.
Valuta tonnikalasta öljy. Huuhtele kirsikkatomaatit.
Levitä pohjan päälle tonnikalapalat ja paprika-sipuliseos. Yhdistä tuorejuusto ja ruokakerma sekoittamalla kermaa pienissä erissä tuorejuuston joukkoon. Lisää chili-kastike ja munat. Kaada liemi vuokaan. Asettele päälle kirsikkatomaatit. Paista 200 asteessa n. 35 min. Suojaa pinta foliolla, kun pinta on saanut hieman väriä.