maanantai 11. huhtikuuta 2016

Mikä ilma!


Olipa kaunis ja lämmin kevätpäivä! Vieläkin mittari näyttää kymmentä astetta varjossa.


Puutarhahommia tehdessä tuli suorastaan hiki. Varjossa ei ollut pidemmän päälle lämmintä, mutta auringossa oli.


Näin jo eilen nokkosperhosen, mutta tänään myös sitruuna- ja neitoperhosen. Olivat vaan niin lentäviä, etten kunnon kuvaa saanut.
Meidän pihassa on sellainen sirkutus, että desipelit taitaa olla aika uskomattomat.
Vihervarpusia on todella paljon.




Muuttolintuja ja niiden sirkutuksia on myös varsin mielenkiintoista seurata.
Järripeippo ja punarinta ovat kauniin värisiä. Punarinta jääkin pihapiiriin, mutta järripeippo vain piipahti.





Otin loput suojaverkot pois puista ja pensaista, napsin kuivia kukkien varsia, keräsin pudonneita oksia jne. Piha on sen verran vielä märkä, etten haravoinnut.


Koira oli tietysti hommissa mukana, tosin oksien suuntana oli toinen kuin minulla.




Kyllä taas on niin mukavaa ja jännittävää aikaa, kun alkaa ilmestyä silmuja ja kasvien alkuja pilkistelemään. Jännityksellä odottaa, että miten kaikki ovat talvesta selvinneet.
Yksi selviytyjä, taas tänäkin vuonna, on Zilga viiniköynös. 


Se on niin märässä nurkassa kasvarissa, että olisin melkein lyönnyt vetoa, ettei hengissä ole. Nyt ainakin on nuppuja. Voi siis sanoa, että on sitkeää lajia, toivottavasti joskus saisin satoakin.


Eilen koulin villitomaatit. Takana näkyy myös lehtikaalia ja purjoa. Täältä löytyy kommentti villitomaatista. Minullakin olla kokeiluna, kun sain siemeniä äidiltä. Tarkoitus on laittaa tämä tomaatti avomaalle. Vielä Moneymakeria, Tigerellaa ja kirsikkatomaatti Tiny Tomia olisi koulittavana.

2 kommenttia:

  1. Pihahommissa sitä itsekkin on tässä viime päivinä ollut kun on ollut niin lämpimiä päiviä. Itsellä on lomautus pari viikkoa ja kivasti just sattui hyvät kelit pihalla oleiluun ja puutarhan siivoiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka lomautus on tylsä homma, on myös minulla syksyllä edessä, on se hyvä, että voi senkin ajan käyttää hyödyksi ja puutarhasta saa voimia tähän vähemmän positiiviseen yhteiskunnalliseen aikakauteen!

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!