Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 9. heinäkuuta 2017
Pohjanmaalla
Odotettu puutarhayhdistyksen matka tehtiin eilen lämpimässä kesäsäässä.
Kolme erilaista kohdetta oli reissulla tarjolla.
Ensimmäinen oli ruusupuutarha, jossa huikeat 460 erilaista ruusua. Puutarha on Michael Lutherin kotipuutarha Sulvassa, joka oli täynnä ruusuja. Aika huikea paikka! Ja kertakaikkinen tuoksu!
Pimpinelloja kukki eniten
Ruusuportti
Tälle piikkihirviölle löytyy nimi
Toisena oli pääkohde eli Strömsö, joka on aivan oikea entinen saari ja kesähuvila, jonka omistaa Vaasan kaupunki. Alueelle pääsee vapaasti. Huivila on vuodelta 1850 ja nyt sitä vuokraa YLE, joka tekee suosittua Strömsö-ohjelmaa. Ihana päästä sisälle katsomaan oppaan kanssa ja hyvän sellaisen. Kuvasin kameralle niin paljon ideoita, että yhden kuvan tarkkaan katsomiseen menee todellakin aikaa.
Pizzauuni
Tämä Strömsön keittiö näyttää TV:ssä varsin isolle, mutta todellisuudessa pieni.
Tämä ihana talitintti nähty livenä!
Ja näitä ideoita oli joka puolella taloa.
Viimeisenä kohteena oli Sundom Wine-viinitila. Siellä puhui todella asiasta innostunut viinirypäleiden kasvattaja. Onko hieman hassua, että Suomi on ainoa EU-maa, jossa ei saa kutsua viinirypäleistä tehty viiniä viiniksi ja ei saa myydä sitä.
Kyllä ne vaan ihan ulkosallakin kasvavat täällä "pohjoisessakin":)
Erittäin kiva reissu taas!
perjantai 23. kesäkuuta 2017
Hyvää juhannusta!
Marenkipohja:
6 valkuaista
3dl sokeria
2tl maissitärkkelystä
1½ tl sirtuunamehua
1. Sekoita maissitärkkelys desilitraan sokeria. Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vatkatessasi joukkoon vähitellen kaksi desilitraa sokeria. Lisää edelleen koko ajan vatkaten sokeri, johon maissijauhot on sekoitettu. Lisää lopuksi sitruunamehu.
2. Lusikoi taikina pyöreäksi kakkupohjaksi leivinpaperilla peitetylle pellille siten, että reunat jäävät korkeiksi. Voit lusikoida vaahdon myös voideltuun ja maissijauhoilla leivitettyyn vuokaan.
3. Paista 125-asteisessa uunissa noin 1 1⁄2 tuntia. Marengin kuuluu jäädä keskeltä hieman kosteaksi. Anna pohjan jäähtyä.
4. Täytä kakku tarjolle asetettaessa kermavaahdolla ja mansikoilla.
Marenkia annos on iso.
maanantai 5. kesäkuuta 2017
Tulee se kesä
..vaikka varsin hitaasti.
Kalseita kelejä, vaikka aurinko paistaa on kylmä tuuli.
Päärynäpuu, kirsikka- ja luumupuu kukkivat, mutta nyt eilenkään, vaikka oli lämmintä ja aurinkoista, en nähnyt juuri yhtään ampparia kukkia pölyttämässä. Mahtaako mitään tulla niistäkään..
Omanapuut aloittavat kukintansa.
Kasvarissa sentää pikkuhiljaa kaikki kasvaa. Tomaatissa, chileissä ja kurkussa on pieniä alkuja. Vielä edellis yönä pidin harsoa kasvien päällä. Launantai aamuana oli vain 2 astetta plussalla, jossain alle nollankin. Paljon on viime vuotta jäljessä kaikki.
Voisko olla mahdollisita, että olisi tulossa pari viinirypälettäkin. Voi, että..pidän peukkuja. Ihaka eka kerta, kun Zilga antaisi jotain muutakin kuin lehtiä.
Ulos olen laittanut kaikki muut paitsi kesäkurpitsat, purjot ja osa kaaleista saavat vielä voimistua kasvarissa, kun ovat niin honteloita. Kaikki lavoissa olevat on harsojen alla. Toivotaan, että kaikki pysyvät hengissä näinä koleina päivinä.
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Tuulessa syksyn vastaanotto
Taas on syksy ovella, on viimeinen kesäkuukausien viikonloppu meneillään. Eilen illalla kokoonnuttiin sen, synttäreiden ja opiskelujen alkamisen kunniaksi.
Toivoin poutasäätä. Ei ainakaan satanut ja suht lämmintäkin oli, kun oli vilttiä hartioilla. Mutta sen sijaan tuuli niin, ettei kynttilät palanneet, eikä kaikki edes uskaltanut sytyttää. Tarjottavat sentään pysyivät pöydillä ja ruuat lautasilla.
Alkuruuaksi tein kylmän punajuurikeiton,se olikin todella hyvää. Ohje on tässä. Muuten ihan perus grillattavaa, haudutettujen juuresten, salaatin, tsatsikin, savupaprikadipin kanssa. Leiväksi leivoin feta-oreganoisen bostonin, senkin ohje on Glorian ruoka ja viinilehdistä.
Ja lopuksi kakkukahvit. Kakku oli varsin suklainen, pohjassa mm kaakaojauhetta ja muscovadosokeria, välissä mustaherukkatahnaa( on muuten hyvää, teen lisää talvellakin, kun laitoin mustaherukoita pakkaseen) ja päällä kunnon kerros suklaaganachea, pähkinöitä ja karhunvatukoita.
Käytössä oli jokin aika sitten hankkimani lautaset ja salaatille kulho, kaikki nämä englantilaiset posliinit löysin kierrätyskekuksesta (0e), punajuurikeiton alla on viimevuotisesta huutokaupasta huutamani orvokki-peltitarjotin. Pöydällä kierrätyskeskuksesta verho.
Kaikki meni hyvin ja mukaavaa oli taas kerran!
Onneksi vielä kuukausimansikka jaksaa antaa meille kesää!
torstai 25. elokuuta 2016
Omavaraisuus
Aivan ihanaa keräillä ruokaa puutarhasta ja munat vielä kanoilta. Vähän suolaa ja pippuria matkaan, saa näistä kunnon aterian jälkkäreineen.
Valkeakuulaiden aika on nyt, eli hilloa, piirakkaa, kuivausta, uuniin, syötiä..unissakin omenoita:)
Misu mukana sadonkorjuulla.
Misu oli toisella rokotuksella maanantaina. Koiralla oli toisessakin korvassa verikorva tässä runsas 11 vk sitten, jolloin kävimme eläinlääkärissä tyhjennyksellä ja kortisonipiikillä. Silloinen lääkäri sanoi, että turhaa tyhjennellä, että se kyllä aikojen myötä sulaa pois itsestään. No, aikaa todellakin otti eli nyt alkaa rypistyä ja on paljon ryppyisempi ja paksumpi kuin toinen kolmasti tyhjennetty korvalehti.
perjantai 19. elokuuta 2016
Betonikurpitsat
Tein pitkästä aikaa betoniaskarteluja. Katselin joskus aikoja sitten pinterestistä betoniaskarteluja ja kurpitsat jäivät mieleen. Eikun kuivabetonisäkkien ostoon ja tuumasta toimeen. Ostin tällä kertaa hienompaa betonia kuin aikaisemmin, eli S30. Sopivampaa pienempiin töihin.
Polvisukkia, narua, kumihanskoja, ämpäri ja vettä, siinä loput tarvikkeet.
Ja lopputuloksen näettekin kuvista.
Alemmasta kädestä meni kaksi sormea poikki.
Voi itkujen itku, nyt nämä ällötykset ovat tulleet puutarhaani peremmällekin. Marjapuskista ja kukkamaasta niitä on jo löytynyt, pieniä ovat kooltaa, että millaisia ja kuinka hirveästi, niitä onkaan ensi vuonna! Lintujakaan ei nyt enää ole, varsinkaan rastaita, näkynyt, että söisivät edes osan pois.
perjantai 12. elokuuta 2016
Pihalta suuhun
Parsakaalit meinasivat vallan jäädä käyttämättä, kun en tajunnut, että niiden aika on tietysti ennen kukkimista. No yksi ehti kukkia toiset sain, mitä kaalikoilta jäi. Sen verran sain kasaan, että tein parsakaali-fetapiirakan.
Luulen, että parsakaalia kylvän ensi vuonnakin, onnistui ainakin paremmin kuin viime vuonna ruusukaalit. Tosin viime vuonna ei onnistunut oikeastaan mikään muu kuin lehtikaali..
Basilikaa on tullut käytetyksi aika paljon. Nyt kokeilen sitä rypsiöljyyn.
1l rypsiöljyä
2 punttia basilikaa
Murskaa basilika morttelissa pienessä öljymäärässä. Ne laitetaan kannelliseen lasipurkkiin lopun öljyn kanssa. Säilytä huoneenlämmössä ikkunan edessä 2 viikoksi, päivittäin ravistellen. Basilikaöljyn pitäisi säilyä kuukausia.
Itse tein puolen litran annoksen.
Kahden viikon kuluttua siivilöi öljy.
Todennäköisesti saan säilöä vihreitä tomaatteja.. Onneksi sentään jo muutama on kypsynytkin.
Munakoisot kasvavat!
Pieni hakee turvaa isosta. He ovat kavereita. Vanha kissakin on jo lopettanut murisemisen.
Tilaa:
Kommentit (Atom)