Näytetään tekstit, joissa on tunniste marjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marjat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Syksyn vastaanotto

Taas ollaan syyskuun ekassa viikonlopussa, jolloin herkkujen ääressä on vietetty kuopuksen synttäreitä. Nyt hänestäkin tuli täysi-ikäinen. Mihin se aika menee? Sää salli tänäkin vuonna syödä ulkona.


Menuna oli
Porkkana-appelsiinikeitto
Raaka-, ryynärimakkarat
Grillatut nektariinit homejuustolla
Kukkakaali-jambalaya
Lehtikaali-nektariini-lohi-salaatti 
Lakritsileipä ricottatuorejuustolevitteellä
Alaston kakku, mustaherukka-vadelmamusseella




Ruoka oli hyvää ja riittävästi.


Juomana kotimaisia marjaviinejä. Valkoviini-Venla oli todella hyvää.


Tällaiset syyskekkerit tänä vuonna.

Kakkun päällisen tein tuorejuustokreemillä:

150g voita
250g tomusokeria
200g tuorejuustoa

Vatkaa voi ja puolet sokerista, lisää juusto osissa, vatkaa hiljaa ja lopuksi loput sokeri. Vatkaa puolella teholla hyvin.

Tästä annoksesta riittää täytteeksikin, joten jos vain teet koristelun puoliannosta riittää.









sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Vihdoinkin lunta













Saatiinpa tännekin vihdoinkin sen verran lunta, että voi jo sanoa, että on lunta ja kovien pakkasten jälkeen vähän lauhempaakin.
Siis aivan ihana ulkoilu ilma!


Ulkoilun jälkeen maistui niin hyvälle mustikka-ruisvispipuuro. Olen ennenkin tehnyt ruispuuroa, mutten ole vispannut sitä. Kannattaa kokeilla, jos et ole sinäkään. Sanovat, että on huippuravintoloiden jälkkäriä..ainakin kotona tehtynä hyvin edullinen jälkkäri, kun on itse poimitut mustikat.

1l vettä
5dl ruisjauhoja
5dl mustikoita
2dl sokeria
½tl suolaa

Kiehauta vesi mustikoiden kanssa(jos pakkasesta marjat). Ota pois leideltä ja lisää muut aineet, sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä kannen alla seuraavaan päivään. Vatkaa vatkaimella kylmä puuro kuohkeaksi. Ilman vatkaustakin maistuu erinomaiselle.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tuulessa syksyn vastaanotto




Taas on syksy ovella, on viimeinen kesäkuukausien viikonloppu meneillään. Eilen illalla kokoonnuttiin sen, synttäreiden ja opiskelujen alkamisen kunniaksi.


Toivoin poutasäätä. Ei ainakaan satanut ja suht lämmintäkin oli, kun oli vilttiä hartioilla. Mutta sen sijaan tuuli niin, ettei kynttilät palanneet, eikä kaikki edes uskaltanut sytyttää. Tarjottavat sentään pysyivät pöydillä ja ruuat lautasilla.




Alkuruuaksi tein kylmän punajuurikeiton,se olikin todella hyvää. Ohje on tässä. Muuten ihan perus grillattavaa, haudutettujen juuresten, salaatin, tsatsikin, savupaprikadipin kanssa. Leiväksi leivoin feta-oreganoisen bostonin, senkin ohje on Glorian ruoka ja viinilehdistä.


Ja lopuksi kakkukahvit. Kakku oli varsin suklainen, pohjassa mm kaakaojauhetta ja muscovadosokeria, välissä mustaherukkatahnaa( on muuten hyvää, teen lisää talvellakin, kun laitoin mustaherukoita pakkaseen) ja päällä kunnon kerros suklaaganachea, pähkinöitä ja karhunvatukoita.


Käytössä oli jokin aika sitten hankkimani lautaset ja salaatille kulho, kaikki nämä englantilaiset posliinit löysin kierrätyskekuksesta (0e), punajuurikeiton alla on viimevuotisesta huutokaupasta huutamani orvokki-peltitarjotin. Pöydällä kierrätyskeskuksesta verho.
Kaikki meni hyvin ja mukaavaa oli taas kerran!

    
Onneksi vielä kuukausimansikka jaksaa antaa meille kesää!

 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Taatelin makuinen 3. adventtisunnuntai





Pikkujoulut alkavat olla lopuillaan ja isojoulu sen kun lähestyy. On kolmas adventtisunnuntai ja aattoon on enää 11 päivää, puolitoista viikkoa.


Nyt olen sentään jotain saanut aikaiseksi, pakkasessa on jo jouluherkkuja, kaappeja ja laatikoita on tullut siivotuksi, joulukortit ovat lähettämistä vaille valmiit jne..
Saaristolaisleivän joukkoon laitoin puolukoita ja tämän taatelikakun joukkoon myös itsepoimittuja karpaloita.


Pakastimia vaivaa täysinäisyys johtuen hyvästä marja vuodesta, mitenkä ihmeessä saan mahtumaan niihin enää mitään...
No sain kuin sainkin suklaisen karpalo-taatelikakun puolikkaat vielä jonnekin koloon sovitettua.


Kakun ohje: 

3dl kahvijuomaa
2dl sokeria
1pkt (250g) taateleita 
200g voita t margariinia
2 kananmunaa
100g tummaa suklaata
1dl jäisiä karpaloita
5dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniiliinisokeria

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka(1,5l).
Keitä taateileita pehmeäksi kattilassa kahvin ja sokerin kanssa. Lisää lopuksi rasva ja kiehauta.
Anna seoksen jäähtyä
Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten joukkoon.
Sekoita karkeaksi rouhittu suklaa ja muut kuiva-aineet jauhoihin. Lisää jauhoseos taikinaan.
Kaada taikina vuokaan.
Paista kakkua keskitasolla 175 asteessa n tunti. Kumoa kakku jäähtyneenä.

      
 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Vettä pirskotteli

Tänä vuonna ei päästy syömään perinteistä syksyn avaus ruokailua ulkona. Vettä tuli kuuroittain ja välillä kauempana ukkonenkin ilmoitti itsestään. Olisi pakko ottaa varman päälle ja kattaa pöytä sisälle. Harmi, sisälle ei samaa tunnelmaa saa, mitä ulos loppukesän lämpimänä hämärtyvänä iltana saa. Sille ei sitten vaan voi mitään. Lyhtyjä ja kynttilöitä sisällekin laitoin tietysti ja olihan ruoka pääroolissa.




Tänä vuonna tein mansikanmakuisen gazpachon,


savustuspöntössä kypsennetyt mausteiset lohkoperunat(isännän pravuuri), aronialihapataa,




porkkana-lehtikaalisalaatin,


ruusuvinegretillä maustetut punajuuret,




punasipulisäilyke



ja suklainen appelsiinimousseekakku.




Monissa on omanmaan kasviksia ja kukkia. 
Gazpachon, sipulisäilökkeen ja kakun tein edellisenä päivänä. Kurttulehtiruusukin kukki vielä sen verran, että sai vinegrettiin terälehtiä. Kakusta on vähän huonot kuvat. Siinä vaiheessa, kun sain sen koristelluksi ja laitoin jääkaappiin, meinasi koko kakku lentää lattialle. Paperi oli niin liukas lasisen kakkulautasen päällä. Huh, onneksi sain sen kiinni. Sormen jäljet tietysti siihen sitten jäi;(
Laitan aroniapadan ohjeen, muut reseptit löytyvät Glorian ruoka ja viini-lehdistä 4ja 5/15.

Aroniapata

600g naudan sisäpaistia
3 pientä sipulia
2 valkosipulia
2 porkkanaa
2 sellerinvartta
½ rkl rosmariinia
4 rkl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
3rkl oliiviöljyä
4rkl+4dl vettä
1½ dl persiljan lehtiä ja varsia
4dl aroniamarjoja
1 lihaliemikuutio

Ota liha huoneenlämpöön puoleksi tunniksi ennen ruuan valmistusta.
Kuutioi liha. Kuori sipulit ja viipaloi isoksi paloiksi.
Kuori ja viipaloi valkosipulit, porkkanat, ja sellerinvarsi.
Laita jauhot pussiin. Sekoita joukkoon suola, pippuri ja rosmariini. Ravistele pussia, jotta jauhot peittävät lihat kauttaaltaan.
Kuumenna öljy pannulla ja ruskista lihan palat. Lisää sipulit, porkkana ja selleri. Lisää 4 rkl vettä, hauduta kannen alla 5-8 min.
Leikkaa persiljan lehdet varsista.
Kun sipuli on karamellisoitunut, lisää pannulle 3 dl aronioita, persiljan varret, pussiin jääneet jauhot ja lihaliemikuutio. Kaada päälle sen verran vettä, että lihat peittyvät. Kiehauta ja laske lämpöä. Kypsennä hiljaisella lämmöllä parisen tuntia. Koristele lopuksi periljalla ja aronioilla.
Nauti perunoiden kanssa.
Aroniasta tuli kuin viinin makua pataan, liha oli todella hyvää ja mureaa. Itse lisäsin aineita hieman, koska ohje on kuudelle. Perunat voi myös lisätä pataan porkkanoiden kanssa.
Tämmöiset kekkerit tänä vuonna.

maanantai 24. elokuuta 2015

Elonkorjuuta



Ihanan lämmin elokuu, vaikka aamuisin paikoin on ollut reilusti alle 10 astetta(4 astetta alin).

 
Nyt olen saanut marjapuskat melkein tyhjikisi, vähän sinne tänne jäi, jotta saa ulkona ollessaan suuhunpantavaa. Ja odottelen kesäkurpitojen valmistumista, että vois tehdä vielä jotain hilloja.
Eli aika on mennyt puskanvieressä kökötellessä ja taas mehumaijan kanssa mehutellessa, välillä mustikalla, saskatoonitkin on pakkasessa. Tein myös hyytelösokerin kanssa mustaherukasta hyytelöä, koska pihlajassa ei ole ensimmäistäkään marjaa. Kokeilin myös mustaherukkajäätelöä. Soseutin marjat sokerin kanssa ja siivilöin soseen, jonka lisäsin perusjäätelön joukkoon. Marjojen soseesta tuli jokin sivumaku, joka häiritsi minua, toiset eivät sitä kylläkään huomanneet. Maistelin kaikki, munasokerivaahdon ja kermamaidon, niistä ei ko makua tullut. Ehkä kuvittelin vaan..


Talven varalle on säilötty jo kurkkuja, papuja, mansikkahilloja, tilit, persiljat, lipstikkaa, kuminaa, nokkosta, laventelia, musta/puna/valkoherukkaa mehuna, mustaherukkahyytelöä, kaikkia marjoja kokonaisina, mustikkaa..vielä tulee lisää.

 
Savustuspönttö on ollut viime aikoina kovassa käytössä ruuanlaiton suhteen. Siellä on tehty mausteiset lohloperunat ja kukkakaalikratiinit useamman kerran. Että ovat hyviä.


Näistä tein yhden laatikon, oman sadon antimista, porkkanaa, punajuurta, sipuleita, papuja, lehtikaalia, mangoldia, suolaa, mustapippuria ja tietysti kermaa. 
Nostin jo punasipulit ylös, kun parissa sipulissa oli kaulan kohdalla matoja ja mätänemisen merkkejä.


Tämäkin kesä on ollut varsin hyttysetön. Ainakaan meidän pihassa ne eivät ole kiusanneet, eikä mustikkametsällä. Sudenkorentoja sen sijaan on taas paljon.
Hyvää alkavaa viikkoa ja tervetuloa lukijaksi Helinä, olit ensimmäinen blogini, jota aloin seurailla.
 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Rahkasta




Enpä ole ennen laittanut rahkaa tehosekoittimeen, ja yllätyin. Yleensä teen marjarahkat käsin sekoittamalla ja lisäämällä kermavaahtoa joukkoon. Marjat myös pysyvät ehjinä tässä versiossa. Nyt laitoin kohmeiset mustikat ja vadelmat( n 2-2,5dl) tehosekoittimeen, lisäsin vähän rasvatonta maitoa(n ½dl). Odottelin vähän aikaa, että marjat hieman sulaisivat, koska tiedän entuudestaan, että koneeni ei kunnolla jäisiä marjoja pyöritä. Sitten lisäsin 500g rahkaa ja kone käyntiin, piti vähän konetta heilutella ja täristää, että lähti pyörittämään ihan yläosasta saakka, lisäsin vielä maitoa desin verran. Sokeria ei ole pakko laittaa, mutta rahka on hapanta, joten sokeria meni mukaan n ½dl. Annoksesta sai 5 kuvan mukaista lasillista. Pohjalle ja päälle digestive-keksin paloja. 

Alla on vähäaika sitten kirppikseltä ostamani ovaalinmuotoinen englantilainen posliinilautanen


Voi että, miten rahka oli pehmeää, samettista ja kuohkeaa. Itseasiassa harvoin tota laitetta tulee käytetyksi, en harrasta smoothieita, tuota amerikan villitystä. Niitähän töissäkin nuoremmat juovat jatkuvasti, mitä ihmeellisemmän värisiäkin. Niihin nyt voi laittaa mitä mieleen tulee. Pirtelöitä on tullut tehdyksi lasten ollessa pienempiä ja ihan omassakin lapsuudessa(tehosekoitinta tosin ei silloin ollut). Tytär sanoi tämän olevan salin jälkeen hyvä proteiini-iltapala.




Jäitäkin rannalla vielä on ja aamulla lunta maassa

Puukiipijä omassa pihassa