Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Koivukranssin uusi elämä Ja II adventti





Äitini on tehnyt jo vuosia sitten minulle koivukranssin, jonka päätin tuunata, koska kranssi oli vielä voimissaan. Valkoista spray-maalia ja uudet koristeet, niin taas menee ainakin yhden talven. Tampereen kädentaitomessuilta löysin tuon ihanan sydän koristeen.
Joulu lähestyy, on toinen adventtisunnuntai. Ja joulumyyjäisiä riittää. 


Eilen olin itse marttojen myyjäisissä myymässä, tänään vierailen Ali-Unkin tilan myyjäisissä.
Minun fiksut kanat ovat munineet nyt viikon säännöllisesti, tiesivät vissiin, että joululeipouksiin tarvitaan munia:) 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ensimmäinen adventti



Adventtiasetelman teko oli varsin haasteellinen tehtävä keittiön pöydällä. Misu oli myös kovin kiinnostunut puuhasta ja teki kaikkensa, että havun oksista ei olisi mitään jäljellä ja lautasella ei pysyisi mikään kuvauksen aikana paikalla. Oli laitettava kissa makkariin ja ovi kiinni. Eli kyseistä asetelmaa ei voi pitää esillä, nytkin on kirjahyllyn päällää.. voin olla varma, että tänä vuonna kuusi kaatuu useamman kerran ja taitaa lähteä ulos jo heti joulupäivänä..
Puulautasen löysin kierrätyskeskuksesta ja spreijasin sen kultamaalilla. 




Betonista tehtyjä tuikkuvuokia piti olla vielä lisää, eli yksi isompi olisi ollut 4. adventtiin, kunnes muistin, että misu kävi ko. kaapissa inventoimassa vuuat ja päätti käsitellä niitä..


joten nyt yksi adventti on pelkkä pikkuvuoka. Näillä tänä vuonna.









Misun ulkoilutuskaan ei rauhoittanut sitä, kunpa tulisi jo pian kevätlämpimät ja sais päästää sen vapaasti ulos.
Hyvää adventtia!

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Villatakin uusi elämä



Ostin alkuviikosta kirppikseltä Marc O`Polon villatakin 100% villaa. Se oli jo hiukan huovuttunutkin, mutta laitoin 40 asteen pesuun ja huopui oikein kunnolla.






Tein siitä kassin ja tällainen siitä tuli. Vähän kirjontaakin villalangalla.


En ehtinyt saada auringonlaskusta kuvaa, mutta yllättäin olikin kauriita.
Pitää muuten tuo kaurispukki vähemmän mielenkiintoista ääntä, kun se kuuluu pimeässä ja silmät kiiluvat pusikossa, vai mikäs se oli??




Samettiruusut jaksaa kukkia:)


ja toinen vesimeloni kypsyi. Oli hyvää!!

 

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tuulessa syksyn vastaanotto




Taas on syksy ovella, on viimeinen kesäkuukausien viikonloppu meneillään. Eilen illalla kokoonnuttiin sen, synttäreiden ja opiskelujen alkamisen kunniaksi.


Toivoin poutasäätä. Ei ainakaan satanut ja suht lämmintäkin oli, kun oli vilttiä hartioilla. Mutta sen sijaan tuuli niin, ettei kynttilät palanneet, eikä kaikki edes uskaltanut sytyttää. Tarjottavat sentään pysyivät pöydillä ja ruuat lautasilla.




Alkuruuaksi tein kylmän punajuurikeiton,se olikin todella hyvää. Ohje on tässä. Muuten ihan perus grillattavaa, haudutettujen juuresten, salaatin, tsatsikin, savupaprikadipin kanssa. Leiväksi leivoin feta-oreganoisen bostonin, senkin ohje on Glorian ruoka ja viinilehdistä.


Ja lopuksi kakkukahvit. Kakku oli varsin suklainen, pohjassa mm kaakaojauhetta ja muscovadosokeria, välissä mustaherukkatahnaa( on muuten hyvää, teen lisää talvellakin, kun laitoin mustaherukoita pakkaseen) ja päällä kunnon kerros suklaaganachea, pähkinöitä ja karhunvatukoita.


Käytössä oli jokin aika sitten hankkimani lautaset ja salaatille kulho, kaikki nämä englantilaiset posliinit löysin kierrätyskekuksesta (0e), punajuurikeiton alla on viimevuotisesta huutokaupasta huutamani orvokki-peltitarjotin. Pöydällä kierrätyskeskuksesta verho.
Kaikki meni hyvin ja mukaavaa oli taas kerran!

    
Onneksi vielä kuukausimansikka jaksaa antaa meille kesää!

 

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Muutama ajatus puutarhamessuilta


Vähän oli puutarhamessut pettymys. Muutama vuosi sitten Turussa olleet olivat paljon paremmat. Eräs ohi kävellyt mies kommentoi osuvasti vaimolleen, kun kävelivät vaatekojun ohi, "eikös näiden pitänyt olla puutarhamessut". Samaa ajattelin itse, kun eivät olleet ainakaan minun puutarhahommiini sopivia









Iso alue oli myös puutarhakalusteita, ehkä puolet olisi riittänyt. No, joku muu voi olla erimieltä ja saakin olla. Mukaan matkaan lähti kuitenkin jotain, valkoinen pioni ja puutarhahanskoja.






Hauskoja kierrätysvinkkejä, tosin ehkä liian värikästä omaan puutarhaan.


Hyöteisille koti.

Erikoisuuksiakin löytyi yrttimyynnistä. Kolakasviin en ole aikaisemmin muistaakseni törmännyt.




Tyttären kannalta se oli hyvä, äiti ei kierrellyt puutarhapuolta puolta päivää, vaan oltiin aika pian koko messu alue koluttu. Yksi jäi vähän kaihertamaan, meinaan keräily-osastolla oli maatiaiskanoista opetustaulu. Se olisi ollut kiva, en vaan raaskinut maksaa niin paljon kuin myyjä pyysi, eikä suostunut hintaakaan laskemaan.


Tukkasotka pariskunta viihdytti sukelluksillaan meitä.

Lauantai oli Tampereella lämmin ja aurinkoinen päivä. Käytiin vähän Näsijärven rannalla kävelyllä. Jäät eivät sieltä vielä olleet lähteneet. Näin tällä reisulla ensimmäiset västäräkit.

 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kirppiksen pitsiliinat



En edes muista milloin tämän projektin kankaan olen ostanut. Aikaa on jo paljon, mutta vasta tämän vuoden puolella pääsin alkuun. Sopivat virkatut liinatkin löysin jo aikoja sitten, mutta vetoketju on ollut se, miksi työhön pääseminen on kestänyt. Vähän aikaa sitten löysinkin käsityökaupasta metrivetoketjua. Se on niin näppärää, mutta joskus kädentaitomessuilta osamani pätkät olivat hupentuneet lukuisiin karkkipaperipussukoihin. Silloin, kun netistä sitä hain, ei ollut, mutta nyt löytyi jo kiitettävästi.


No, sain lopulta aikaiseksi kaksi tyynynpäällistä, joihin ompelin liinat käsin ja koneella muuten. 


Kangas on yllättäin vihreää, sopii niin kevääseen kuin joulun aikaankin, eli ovat ajattomat.


Nyt pikku hiljaa alkaa päästä touhuilemaan puutarhaankin. Tänään katkoin talventörröttäjiä ja auttelin puupinolla isäntää siinä välillä.
Hyvää huomenna alkavaa uutta viikkoa!Saas nähdä, onko yhtä punainen auringon nousu kuin viime tiistaina.

 

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Isoa pakkasta


Piti sen nyt arvatakin, ettei tuollaista pikku pakkasta voi olla. On joko vesikeli tai paukkupakkaset. Ja nyt on sitten paukkupakkasten vuoro.







Meillä näytti tänä aamuna 22 astetta mittari. Mutta ei kuitenkaan niin jäätävälle tuntunut kuin mitä tässä on tuntunut. Sitä alkaa vissiin tottua kylmyyteen. Pari päivää sitten vielä tuntui, että vaatetta ei saa päälle lainkaan tarpeeksi.




Tänään olin koiran kanssa metsälenkillä, eikä vaatetta ihan älyttömästi ollut, mutta hiki tuli siltin. Kyllä niin ihanasti kenkien alla tuo vähäinenkin lumi narskuu ja voi hönkiä niin raikasta ilmaa.


Tykkään pakkaskeleistä, kunhan olisi lunta enemmän. Sisällä voisi olla lämpempää, eikä tarttis niin pelätä vesiputkien ym jäätymisiä.


Kotipaikkakunnalleni perustettiin tuossa viime vuoden loppupuolella kierrätyskeskus. Vierailin siellä jo ennen joulua. Sain hiukan tavaraa viedyksi pois. Sepä vaan on niin, että tahtoo tulla saman verran takaisinpäin..




Viimeksi käydessäni nappasin samantien sen enempää miettimättä tämän työtuolin. Oli todella hyvässä lakassa, siisti. Se löysi heti paikan työpöytäni edestä.




Samalla kertaa mukaan tuli nämä kesäiset retro puuvilla kankaat. Toinen on pöytäliina ja toinen verho.






Jo kesällä löysin kirppikseltä todella ison villaisen raanun 7e:lla. Tiesin sille paikaksi puusängyn. Ajattelin myös siitä tyynyliinoja tai kasseja, mutta se on niin sopivan kokoinen ja ihanan lämmin näillä keleillä tuossa sängyllä.






Kävipä tuuri, että löysin kierrätyskeskuksesta vähän samoja värejä olevan toisen raanun, joka on pienempi. Sen voinkin leikellä joko kassiksi tai tyynyliinoiksi tai molemmiksi..Kyseisen kierrätyskeskuksen tavaroista ei tarvitse maksaa mitään (saas nähdä miten kauan). Onhan sitä jotain muutakin pientä mukaan lähtenyt,kuten lasiset kynttilän jalat, kynttiläamppeli(vein vaihdossa mm toisen eri värisen) ja ruusukanavatyö. Mielenkiintoinen pieni paikka, vaikka eihän sieltä mitään super arvokasta löydy, mutta tuunaus- ja askarteluhommiin löytyy kaikkea kivaa.
Eilen juhlittiin pikkuleijonia, ihan huippua ja tänään loppiaista. Meidän kuusi ei juurikaan vielä neulusiaan varistanut, mutta oksat pääsivät siltin kierrätykseen eli kukkamaihin suojaksi.