Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kaikkialla kasvaa

Melkein kaikki on istutettu tai kylvetty kasvariin, lavakauluslaatikoihin tai ryytimaalle.








Tänä vuonna on kuutta erilaista tomaattia: kirsikkatomaatit, Tiny Tim ja toisena tumma Chocolate Cherry. Pihviitomaatit, Yellow Stuffer ja Marmande VR. Siemeniä oli vielä jäljellä aikaisemmista vuosista Moneymaker`sta ja Tigerellasta. Ennen kuin sain kaikki edes kasvariin oli jo taimissa nuput. Sitten pari chiliä, omista siemenistä ja Cayenne Long Slim. Viime vuotisista siemenistä sain vielä yhden keltaisen paprikan. Kasvarissa kasvaa myös rucola, jos vaikka ei olisi niin pitsilehtistä..


Perunaakin on ämpärillinen.


Ulos ryytimaalle sain eilen, mm sipulit, nauriin, Enon kanta, punajuuret, Detroit 2 ja Hullahoop mix. Porkkanaa myös, Nantaise 2, tätä oli viime vuonnakin. Kesäkurpitsat Black beauty, Genovese ja Diamant F1 saavat vielä odottaa kasvarissa ulos pääsyä, samoin lehtikaalit Nero di Toscana ja tavallinen.
Kukkia kylvin mm tummaa ruiskaunokkia, silkkikukkaa, maloppia. Sametti ruusuja olen istuttanut jo ulos.


Ennen jyrsintää pelastin yhden palsternakan alun, kannattaisko kylvää siemenet syksyllä?


Mutta näistä suurennuslasilla tutkittavista sitruunasamettisruusuista tulee vain superonnella jotain..

 
Lavoihin laitoin mm kahta retiisiä, toinen Red Head, tilliä, persiljaa, mangolia, salaatteja, porkkanaa, Pariser Markt.
Purjoakaan en ulos vielä laittanut ja latva-artisokat ovat sisällä. Isännän herneet odottavat vielä pussissa. Pari uutta lavaa saan lisää tällä viikolla.
Jotain vielä listasta puuttuu, kuten maamantelit, taitaa jotain muutakin olla. Mutta todellakin toivon , että näistä jotain tuleekin. Voi sitä odotuksen ihanuutta ja kasvun tarkkailua! Ja onnistumisen iloja!


Tänään tein ekan raparperipiirakan ja kiisselin! Kyllä se kevät vaan tuli, vaikka huonolta näyttikin jo. 




 Misukin tykkää olla ulkona sekä kanat.




 Narsissitkin kukkivat, osa vielä nupuilla.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tuulessa syksyn vastaanotto




Taas on syksy ovella, on viimeinen kesäkuukausien viikonloppu meneillään. Eilen illalla kokoonnuttiin sen, synttäreiden ja opiskelujen alkamisen kunniaksi.


Toivoin poutasäätä. Ei ainakaan satanut ja suht lämmintäkin oli, kun oli vilttiä hartioilla. Mutta sen sijaan tuuli niin, ettei kynttilät palanneet, eikä kaikki edes uskaltanut sytyttää. Tarjottavat sentään pysyivät pöydillä ja ruuat lautasilla.




Alkuruuaksi tein kylmän punajuurikeiton,se olikin todella hyvää. Ohje on tässä. Muuten ihan perus grillattavaa, haudutettujen juuresten, salaatin, tsatsikin, savupaprikadipin kanssa. Leiväksi leivoin feta-oreganoisen bostonin, senkin ohje on Glorian ruoka ja viinilehdistä.


Ja lopuksi kakkukahvit. Kakku oli varsin suklainen, pohjassa mm kaakaojauhetta ja muscovadosokeria, välissä mustaherukkatahnaa( on muuten hyvää, teen lisää talvellakin, kun laitoin mustaherukoita pakkaseen) ja päällä kunnon kerros suklaaganachea, pähkinöitä ja karhunvatukoita.


Käytössä oli jokin aika sitten hankkimani lautaset ja salaatille kulho, kaikki nämä englantilaiset posliinit löysin kierrätyskekuksesta (0e), punajuurikeiton alla on viimevuotisesta huutokaupasta huutamani orvokki-peltitarjotin. Pöydällä kierrätyskeskuksesta verho.
Kaikki meni hyvin ja mukaavaa oli taas kerran!

    
Onneksi vielä kuukausimansikka jaksaa antaa meille kesää!

 

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Porkkanavanukas


Eilen syötiin sitten intialaista porkkanavanukasta. Ohje on uusimmasta Maku-lehdistä, hiukan mukailtuna. 


Netistä en sitä vielä löytänyt. Olihan se vähän erilaista, maku oli kyllä hyvä, kardemummainen. Porkkanaraaste ei ollut hilloontunut vaan oli hienoa pureskeltavaa pähkinöiden kanssa.





550g porkkanoita 
2rkl voita
1dl kuohukermaa
1tl kardemummaa
3/4dl sokeria
Tarjoiluun:
2rkl pähkinöitä
1dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Kuori porkkanat ja raasta hienoksi.
Sulata voi kattilassa. Lisää raaste ja kuumenna sekoitellen. Anna hautua n 4min välillä sekoitellen.
Lisää kerma, kardemumma ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua välillä sekoitellen, kunnes kerma on lähes kokonaan imeytynyt raasteeseen.


Vuoraa annos vuuat kemulla, jaa seos vuokiin ja anna jäähtyä. Taita kelmujen liepeet päälle ja nosta vuuat jääkaappiin seuraavaksi päiväksi.
Rouhi pähkinät. Vaahdota vaniljakastike.
Kumoa vanukkaat tarjoiluastialle ja koristele vaniljakastikkeella ja pähkinöillä.


Yritin myös marmoroida kananmunia soijakastikkeella. Kauemmin olis pitänyt antaa niiden liota soijassa. Tolla konstilla sai hyvin suolaisuuden kananmunaan.



torstai 24. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!


Tänä aamuna oli taas niin kaunista! Joo lunta, ei kiitos enää kovin paljoa.


No, onhan noita perhosiakin näkynyt.

 
Tänä vuonna en enää ostanut yllätysmunia lapsille pääsiäiseksi. He ovat jo niin isoja, että se aika on nyt ohi. Suklaakarkkimunat kuitenkin kelpaavat kaikille, joten niitä herkkusuuna halusin.


Ihanaa, kun itsellänikin on muutama vapaa. Tein valmiiksi porkkanavanukkaan jääkaappiin odottelemaan tulevia herkutteluja. Vanukkaasta oma postaus, kunhan on tarjolla.


Saunan jälkeen maistelin porilaista Mufloni IPA:nia. En ole oluen- enkä viinintuntija mitenkään, mutta maistelen joskus aina jotain, oluissa mieluiten suomalaisia. 


Tämä Mufloni oli kuin olisi syönyt greipin valkoista osaa, eli varsin pistävä ja katkera maku, mutta sitruksisen raikas. Poika sanoi, että kuin söisi mandariinin kuoria. Eli miedompi kai hänestä. Ei oikein iskenyt.


Tuon jälkeen minulle maistui erittäin hyvälle suussa suklaamunat;)


Mukavaa pääsiäistä!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Porkkanahilloke


Tein Marttojen joulumyyjäisiin ja jouluksi itselle porkkanahilloketta. Hilloke sai kovasti kehuja. Vielä oli purkin pohjalla hilloketta jäljellä. Jouluna sitä syötiin suolaisten keksien ja juustojen kanssa. Kun nyt tein skonsseja, päätin laittaa loput niiden päälle. 


Teetä tulee juoduksi skonssien kanssa. Olin lumen kolaus hommissa ja kyseinen yhdistelmä maistui erittäin hyvälle.

Porkkanahilloke 

500g porkkanoita
2dl vettä
1tl sitruunankuorta
2rkl sitruunanmehua
2dl hillosokeria

Kuori porkkanat ja paloittele pieniin palasiin(kypsyvät nopeammin). Keitä porkkanoita vedessä kunnes ovat pehmenneet.
Soseuta porkkanat sauvasekoittimella. Mittaa joukkoon sitruuna sekä hillosokeri. Keitä miedolla lämmöllä n 10 min välillä sekoittaen.
Säilö hilloke puhtaisiin lasipurkkeihin.

 

maanantai 7. syyskuuta 2015

Vettä pirskotteli

Tänä vuonna ei päästy syömään perinteistä syksyn avaus ruokailua ulkona. Vettä tuli kuuroittain ja välillä kauempana ukkonenkin ilmoitti itsestään. Olisi pakko ottaa varman päälle ja kattaa pöytä sisälle. Harmi, sisälle ei samaa tunnelmaa saa, mitä ulos loppukesän lämpimänä hämärtyvänä iltana saa. Sille ei sitten vaan voi mitään. Lyhtyjä ja kynttilöitä sisällekin laitoin tietysti ja olihan ruoka pääroolissa.




Tänä vuonna tein mansikanmakuisen gazpachon,


savustuspöntössä kypsennetyt mausteiset lohkoperunat(isännän pravuuri), aronialihapataa,




porkkana-lehtikaalisalaatin,


ruusuvinegretillä maustetut punajuuret,




punasipulisäilyke



ja suklainen appelsiinimousseekakku.




Monissa on omanmaan kasviksia ja kukkia. 
Gazpachon, sipulisäilökkeen ja kakun tein edellisenä päivänä. Kurttulehtiruusukin kukki vielä sen verran, että sai vinegrettiin terälehtiä. Kakusta on vähän huonot kuvat. Siinä vaiheessa, kun sain sen koristelluksi ja laitoin jääkaappiin, meinasi koko kakku lentää lattialle. Paperi oli niin liukas lasisen kakkulautasen päällä. Huh, onneksi sain sen kiinni. Sormen jäljet tietysti siihen sitten jäi;(
Laitan aroniapadan ohjeen, muut reseptit löytyvät Glorian ruoka ja viini-lehdistä 4ja 5/15.

Aroniapata

600g naudan sisäpaistia
3 pientä sipulia
2 valkosipulia
2 porkkanaa
2 sellerinvartta
½ rkl rosmariinia
4 rkl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
3rkl oliiviöljyä
4rkl+4dl vettä
1½ dl persiljan lehtiä ja varsia
4dl aroniamarjoja
1 lihaliemikuutio

Ota liha huoneenlämpöön puoleksi tunniksi ennen ruuan valmistusta.
Kuutioi liha. Kuori sipulit ja viipaloi isoksi paloiksi.
Kuori ja viipaloi valkosipulit, porkkanat, ja sellerinvarsi.
Laita jauhot pussiin. Sekoita joukkoon suola, pippuri ja rosmariini. Ravistele pussia, jotta jauhot peittävät lihat kauttaaltaan.
Kuumenna öljy pannulla ja ruskista lihan palat. Lisää sipulit, porkkana ja selleri. Lisää 4 rkl vettä, hauduta kannen alla 5-8 min.
Leikkaa persiljan lehdet varsista.
Kun sipuli on karamellisoitunut, lisää pannulle 3 dl aronioita, persiljan varret, pussiin jääneet jauhot ja lihaliemikuutio. Kaada päälle sen verran vettä, että lihat peittyvät. Kiehauta ja laske lämpöä. Kypsennä hiljaisella lämmöllä parisen tuntia. Koristele lopuksi periljalla ja aronioilla.
Nauti perunoiden kanssa.
Aroniasta tuli kuin viinin makua pataan, liha oli todella hyvää ja mureaa. Itse lisäsin aineita hieman, koska ohje on kuudelle. Perunat voi myös lisätä pataan porkkanoiden kanssa.
Tämmöiset kekkerit tänä vuonna.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Testaamisia

 Olen nyt tehnyt bloggarien reseptejä käyttäen muutamia ruokia. Ja kaikki kolme kannattaa tehdä toisenkin kerran. Ensin tein Katjan reseptin mukaan jauheliha-tortillavuuan. Se on helppo ja nopea työpäivän jälkeinen ruoka. On todellakin hyvä vaihtoehto lasagnelle. Maistui oikein hyvin kaikille.

Murdock teki tortilloista hieman tummia, onneksi sarja jäi tauolle(toivottavasti tauolle)


Loppiaisena tarjosin kahvivieraille mm luumu-rahkakakun ja karpalokastikkeen lisäksi



 Perus digestivepohja, jossa kaneli mausteena, maitorahkaan luumumarmeladia,sokeria, kermavaahtoa ja liivatetta.

 Sain lahjaksi 100%, lisäaineetonta, karpalomehua, josta hyytelösokerin  ja hienosokeri kanssa tein kastikkeen kakulle, satuin ostamaan uuden vuoden vaihteeksi saman valmistajan omenasiideriä.
 
Marjan tomaatti-vuohenjuustopiirakkaa. Tykkäsin todella paljon itse piirakasta, joidenkin mielestä vuohenjuusto ei maistunut hyvälle. Onhan se aika voimakas juusto, mutta omasta mielestäni se ei mitenkään hallitsevasti piirakassa maistunut.

Piirakka valmistui juuri sopivasti pöytään, joten tämä jäi jäljelle kuvausta varten.

Ja loppiaisen jälkeen vielä valmistin Katjan omenaista possupataa. Padassa tuli ihanasti juureksia ja yrttejä, jotka vielä kaikki olivat kaupassa kotimaisia. Voi olla, että juureksia tuli hieman ohjetta enemmän, mutta mukava annos tuli, jota riitti seuraavaksikin päiväksi.




Mikään ei ollut monimutkainen tai -vaiheinen valmistaa. Tortillavuoassa laitoin chilin tilalle paprikan, syystä, että unohdin chilin ja paprikaa oli kotona, onneksi.