Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilöntä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilöntä. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Kukkakaalipohjainen sieni-härkis-pizza
Tämä taitaa olla jo hitti viime vuodelta, mutta ei tässä kaikkien hittien perässä pysy, joten ns. parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Eli tein pohjan pizzalle kukkakaalista.
Kukkakaalin murusia ainakin oli siellä sun täällä, kun kuvittelin käyvän ihan veitsen kanssa nopeammin kuin kaivaa monitoimikonetta..
Päälle laitoin mm eilen metsästä löydettyjä suppilovahveroita ja uusi maistiainen Härkis
peitti toisen puolen pizzasta.
Pohjaan tuli kukkakaalia, kananmunia ja parmesaania. Paistoin hiukan öljyssä kukkakaalin murusia. Pohjaa paistoin ensin n 10min ja sen jälkeen täyte.
Hyvää oli!
Sienimetsällä löytyi myös kanttarelleja, yksi herkkutatti ja pari hauskan näköistä karvarouskua.
Karvarouskut ryöppäsin pariin kertaan ja laitoin kanttarellien kanssa kermaiseen kanttarellipiirakkaan.
Suppiksia ja tatin kuivasin. Ne tulivatkin kuivurissa nopeasti vrt omenalohkoihin , joita olen jo useamman satsin kuivanut.
Että semmoista syksyistä.
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Tuulessa syksyn vastaanotto
Taas on syksy ovella, on viimeinen kesäkuukausien viikonloppu meneillään. Eilen illalla kokoonnuttiin sen, synttäreiden ja opiskelujen alkamisen kunniaksi.
Toivoin poutasäätä. Ei ainakaan satanut ja suht lämmintäkin oli, kun oli vilttiä hartioilla. Mutta sen sijaan tuuli niin, ettei kynttilät palanneet, eikä kaikki edes uskaltanut sytyttää. Tarjottavat sentään pysyivät pöydillä ja ruuat lautasilla.
Alkuruuaksi tein kylmän punajuurikeiton,se olikin todella hyvää. Ohje on tässä. Muuten ihan perus grillattavaa, haudutettujen juuresten, salaatin, tsatsikin, savupaprikadipin kanssa. Leiväksi leivoin feta-oreganoisen bostonin, senkin ohje on Glorian ruoka ja viinilehdistä.
Ja lopuksi kakkukahvit. Kakku oli varsin suklainen, pohjassa mm kaakaojauhetta ja muscovadosokeria, välissä mustaherukkatahnaa( on muuten hyvää, teen lisää talvellakin, kun laitoin mustaherukoita pakkaseen) ja päällä kunnon kerros suklaaganachea, pähkinöitä ja karhunvatukoita.
Käytössä oli jokin aika sitten hankkimani lautaset ja salaatille kulho, kaikki nämä englantilaiset posliinit löysin kierrätyskekuksesta (0e), punajuurikeiton alla on viimevuotisesta huutokaupasta huutamani orvokki-peltitarjotin. Pöydällä kierrätyskeskuksesta verho.
Kaikki meni hyvin ja mukaavaa oli taas kerran!
Onneksi vielä kuukausimansikka jaksaa antaa meille kesää!
perjantai 12. elokuuta 2016
Pihalta suuhun
Parsakaalit meinasivat vallan jäädä käyttämättä, kun en tajunnut, että niiden aika on tietysti ennen kukkimista. No yksi ehti kukkia toiset sain, mitä kaalikoilta jäi. Sen verran sain kasaan, että tein parsakaali-fetapiirakan.
Luulen, että parsakaalia kylvän ensi vuonnakin, onnistui ainakin paremmin kuin viime vuonna ruusukaalit. Tosin viime vuonna ei onnistunut oikeastaan mikään muu kuin lehtikaali..
Basilikaa on tullut käytetyksi aika paljon. Nyt kokeilen sitä rypsiöljyyn.
1l rypsiöljyä
2 punttia basilikaa
Murskaa basilika morttelissa pienessä öljymäärässä. Ne laitetaan kannelliseen lasipurkkiin lopun öljyn kanssa. Säilytä huoneenlämmössä ikkunan edessä 2 viikoksi, päivittäin ravistellen. Basilikaöljyn pitäisi säilyä kuukausia.
Itse tein puolen litran annoksen.
Kahden viikon kuluttua siivilöi öljy.
Todennäköisesti saan säilöä vihreitä tomaatteja.. Onneksi sentään jo muutama on kypsynytkin.
Munakoisot kasvavat!
Pieni hakee turvaa isosta. He ovat kavereita. Vanha kissakin on jo lopettanut murisemisen.
torstai 12. toukokuuta 2016
Nokkonen
Nyt on nokkosten keruu aika, tosin niitä voi pitkin kesää kerätä, kunhan katsoo mistä kerää. Ne ovat nyt nuoria ja pehmeä vartisia, joten varretkin käyvät. Vaikka ovatkin pehmeitä, on tarpeellista käyttää hanskoja.
Nokkonen on oikea superfood. Se on myös todella monikäyttöinen!
Joku ehkä muistaakin, kun tein leipää, johon käytin viime vuonna *kuivaamiani nokkosia. Kuivasin ihan vaan muurin päällä.
Nyt olen ryöpännyt(ei keitetä) ja laittanut n 1-2dl annoksia *pakkaseen. Osa on myös kuivumassa. Nokkosen *siemeniä saa vielä odottaa jonkun aikaa. Niiden pitäisi mm parantaa kanojen munintaa. Itse voi laittaa niitä esim jogurtin päälle.
Hevoselle kuivasin niitä jo vuosia sitten raudan ja C-vitamiinin takia sekä kesäihottumaan.
Puutarhassa nokkosta voi käyttää *lannoitteena. Nokkosia liotetaan vedessä noin pari viikkoa, kunnes niistä tulee lietteen haju. Käyte laimennetaan veteen 10:1. Nokkosvedellä (liotus vedessä vain pari päivää) voi myös torjua tuholaisia. Nokkosvedellä voi myös *huuhdella hiuksia.
Nokkosta on myös käytetty jo kivikaudella kankaan kudonnassa. Sen kuivatuista varsista nyhdetaan kuituja, jotka *kehrättiin langaksi. Kuidun nyhtäminen on aikaa vievää puuhaa, jossa saa sormensa kipeiksi. Voiko enää monipuolisempaa rikkaruohoa olla?!
Haluaisin myös kokeilla vuohenputkea, mutten ole satavarma, että tämä on sitä(j.k. tämä on vuohenputkea, varmistettu yrttineuvojalta ja hyvälle maistui). Ainakin se siltä näyttää ja sitä myöskin riittää paikoin kiitettävästi. Kukkamaassa molemmat ovat varsin ei-toivottuja kasveja.
Tein pannukakkupizzan, jossa on ryöpättyä nokkosta.
Taikina:
4 kananmunaa
3 dl hiivaleipäjauhoja
6 dl maitoa
1 dl nokkossosetta(ryöpätty nokkonen silputtu pieneksi)
1 tl suolaa
½ dl öljyä
Täyte:
300g kinkkusuikaleita
2 dl hienonnettua paprikaa
100g juustoraastetta
3 tomaattia
oreganoa tai pizzamaustetta
pippuria
Kuumenna uuni 220 asteeseen.
Sekoita taikinan ainekset keskenään tasaiseksi ja anna turvota sen aikaa, kun valmistat täytteen.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Levitä taikinan päälle kinkkusuikaleet ja paprikanpalat.
Levitä pinnalle tomaattiviipaleet ja juustoraaste.
Ripottele pinnalle oregano.
Paista keskitasolla n 20min.
Näitäkin voi syödä
näitä taas ei. Narsissi on myrkyllinen, ei maistu edes myyrille.
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Porkkanahilloke
Tein Marttojen joulumyyjäisiin ja jouluksi itselle porkkanahilloketta. Hilloke sai kovasti kehuja. Vielä oli purkin pohjalla hilloketta jäljellä. Jouluna sitä syötiin suolaisten keksien ja juustojen kanssa. Kun nyt tein skonsseja, päätin laittaa loput niiden päälle.
Teetä tulee juoduksi skonssien kanssa. Olin lumen kolaus hommissa ja kyseinen yhdistelmä maistui erittäin hyvälle.
Porkkanahilloke
500g porkkanoita
2dl vettä
1tl sitruunankuorta
2rkl sitruunanmehua
2dl hillosokeria
Kuori porkkanat ja paloittele pieniin palasiin(kypsyvät nopeammin). Keitä porkkanoita vedessä kunnes ovat pehmenneet.
Soseuta porkkanat sauvasekoittimella. Mittaa joukkoon sitruuna sekä hillosokeri. Keitä miedolla lämmöllä n 10 min välillä sekoittaen.
Säilö hilloke puhtaisiin lasipurkkeihin.
torstai 23. heinäkuuta 2015
Mansikoita
Mansikoita on minun pikkumaasta tullut tänä kesänä niin paljon, että olen saanut muutaman hillonkin tehdyksi. Muina vuosina on saanut juuri ja juuri mansikoita kakun päälle. Sateista on ollut todella hyötyä. Lisää on vieläkin tulossa.
Tein kolmea erilaista hilloa ihan kokeillakseni makuja.
Kaikissa kolmessa ohjeessa on litra mansikoita. Perusjutut, mansikan puhdistamiset, viipaloinnit ja purkitukset ovat myös samat.
Virkkasinpa vielä omasta päästä siut sait pienen mansikan kuvausrekvisiitaksi.
Basilika-mansikkahillo
½ ruukkua basilikaa
2,5dl hillosokeria
Upota ensin basilikan oksat kiehuvaan veteen ja sitten heti jääkylmään. Näin vihreä väri pysyy niissä. Perkaa mansikat, huuhtele ja viipaloi mansikat. Laita mansikat ja sokeri kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä n 15min ilman kantta. Kuori vaahto pinnalta. Lisää silputut basilikanlehdet seokseen, sekoita varovasti. Purkita hillo kuumiin steriloituihin purkkeihin. Jäähdytä ennen kylmään laittoa.
Laventeli-mansikkahillo
2,5dl hillosokeria
½ rkl laventelinkukkia
Keitä mansikat sokerin kanssa miedolla lämmöllä 15min. Kuori vaahtoa, lisää laventelin kukat joukkoon. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna levätä 15min. Sekoita välillä varovasti. Purkita.
Suklainen mansikkahillo
4 dl muscovadosokeria
100g tummaa suklaata, 70%
Keitä mansikat sokerin kanssa miedolla lämmöllä 20min. Kuori vaahtoa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää karkeasti rouhittu suklaa joukkoon. Sekoita kunnes suklaa sulaa, anna jäähtyä hetki. Purkita.
Maisteltu on ja basilikasta sanottiin: jännä maku, laventeli oli voimakas, ja suklaa "tää on hyväääää!"
Hillossa ei ole säilöntäaineita, joten laitan osan pakkaseen, etteivät mene pahaksi. Vielä syödään tuoreita mansikoita, näitä hilloja herkutellaan syksymmällä ja talvella.
maanantai 11. elokuuta 2014
Viinietikkaista raparperia
Jopa viikko vierähti nopsaan, kuumaa on ollut, tänään helpotti, hyvä niin, kun koulut alkoivat täällä.
Vielä löytyi käyttökelpoisia raparperin varsia. Vaakani oli jotenkin huonosti pöydällä ja ihmettelin, että miten ihmeen paljon 600g tarvitaan raparperinpaloja! No joo, tästä tulikin itselleni tupla-annos..Onneksi etikkaiset säilyvät yleensä hyvin.
600g raparperia
2 sipulia
100g kuivattuja viikunoita
2tl raastettua inkivääriä
1tl neilikkaa
1tl chilikastiketta
1tl kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
1dl valkoviinietikkaa
2dl ruokosokeria
1tl suolaa
1tl mustapippurirouhetta
Huuhdo ja silppua raparperit. Silppua sipulit ja viikunat. Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä hiljalleen n 40min.
Soseuta seos ja kaada puhtaisiin, kuumiin purkkeihin. Tarjoa liharuokien kanssa.
Säilykkeen väri ei ole kovin houkutteleva, mutta ei sitä yksinään syödä kuulukkaan. Grilliruuan kanssa sopi, kuten lähialueen panimon tumma olutkin, joka oli tämän kesän ns. maistiaisjuomia.
Ja tietysti päivitystä puutarhassa
Sudenkorentoja lentelee taas todella paljon. Kaikkien lennot ei onnellisesti lopu.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Karviaischutney
Nyt on alkanut säilöntä touhut. On mustikkaa, saskatoonia, persiljaa, tilliä, lipstikkaa, raparperista mm hilloa ja curdia pakkasessa. Nyt on tehty etikkahillokkeja. Herukatkin alkavat pian odottaa poimintaa. Tätä puuhaa riittääkin jonkin aikaa. Ensimmäiset kesäkurpitsatkin on syöty, eli niistäkin taas tehdään monenlaista. Tässä yksi ohje:
Karviaschutney
1 l punaisia karviaisia
1-2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
2 tähtianista
1 kanelitanko
ripaus suolaa
1 rkl punaista balsamiviinietikkaa
2 dl ruokosokeria
2 dl hillo- ja marmeladisokeria
1 tl mustapippurirouhetta
Perkaa marjat,silppua sipulit ja valkosipulin kynnet.
Mittaa kaikki aineet kattilaan ja keitä n 20 min. Poista kokonaiset mausteet ja soseuta seos. Purkita puhtaisiin kuumiin purkkeihin. Sopii mm liharuokien kanssa.
Edellisessä postauksessa mainitsemani sihti
Tilaa:
Kommentit (Atom)