maanantai 27. tammikuuta 2014

Vadelmapeitto


Unelmien talo ja koti-lehdissä oli ihanan virkatun peiton ohje. Se oli pakko aloittaa. Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni isoäidin neliöistä torkkupeiton, mutta tässä ajan kuluessa olen kyllästynyt siihen malliin, kun sitä on niin paljon joka puolella. Tämä neliö on erilainen ja väreineen hempeä. Hiukan piti ohjeen mukaisia värejä muokata, reunaan ostin vaalean vihreää Nallea. Katsotaan koska valmiiksi saan. En ohjeesta äkkiseltään ohjeesta löytänyt, montako näitä neliöitä siihen tulee, mutta tehdään niin kauan kuin lankaa riittää.





Neulepiirissä jotkut tekevät ihan hirmuisesti käsitöitä ja toiset ihmettelevät etteikö perhe saa ruokaa, eikö käy töissä ja koti siivoton. Mielestäni itsekin teen niitä paljon siihen nähden, miten minulla on siihen aikaa, koska käsityöt eivät ole ainut harrastukseni ja nekin sellaisia, ettei kudinta voi pitää samaan aikaan käsissään.. Että jos itsellänikin olisi vain käsityöt harrastuksena, no joo kyllästyisin varmasti siihen. Nyt kyllä kovien pakkasten, siis vihdoinkin talvi tuli, on ollut enemmän aikaa istuskella virkkailemassa. Ratsastamassa, kun en ihan kovemmilla pakkasilla ole ollut, varpaani ovat sen verran monta kertaa jäätyneet tunnottomiksi, etten ehdoin tahdoin niitä enää jäädytä. Hiukan päälle 10 asteen pakkanen vielä menee. Nyt on kyllä olleet maisemat niin älyttömän kauniita, huurrutetut puut ovat kimalluksineen todella upeita! Lunta vois olla inan enemmän. Järkkärikamera ei ole oikein kätevä hevosen selässä kantaa, joten kauniit maisemat ja näkymät jäävät vain muistoihin. Digikamerani nimittäin on tiensä päässä..
Tervetulotoivotus uudelle lukijalle!
Jes, uskaltauduin lataamaan firefoxin ja nyt sain kuvat kunnolla näkyviin!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!