tiistai 4. elokuuta 2015

Vihreää ja ruusuja



Olen jo aikoja suunnitellut maalaavani parikyt vuotta sitten anopilta vanhana saadun kulmakaapin vihreäksi, sivustavedettävän sängyn vieressä, kun on. Ja muutenkin tämä puoli olohuonetta on vihreä voittoista. Ja tykkään vihreästä väristäkin. Äiti ehdotti valkoista, se nyt ei sopis mitenkään tuohon, sänkykin on vihreä ja pysyy sellaisena, koska on alkuperäisessä maalissa ja isännän kotoa lähtöisin. Valkoinen on kaunista, mä vaan en halua sellaista olohuonetta. Sain vihdoinkin aikaiseksi ottaa sängystä päädystä irroitettvan koristeosan pois ja vein maaliliikkeeseen. Siellä väri analysoitiin ja sillä perusteella sain vihreän väristä puolihimmeää huonekalumaalia. Eipä se kyllä aivan saman väristä ole, kaappi on tummempi.
Ensin piti tietysti tyhjentää kaappi lähinnä kirppikseltä ostetuista kipoista ja kupeista. Niitä olikin sitten jokapuolella huushollia, eli hyrskyn myrskyn.. Työstin kaapin autotallissa. Hiomisesta tulee hirveästi hienoa pölyä. Hengityssuojainkaan ei pahitteeksi ole.


Seuraavaksi minua itseäni vähiten kiinnostavin vaihe eli hiominen, onneksi isännällä oli hiomakone, jolla oli helppo touhuta. Toki pieniä kohtia piti hinkata käsinkin. Maalasin kaapin kolmeen kertaan.


Ennenhän kaappi oli lakattu ja paikoin oli melamiinia(?), senkin pinnan kyllä karhensin, mutta siihen eivät hyvin tarttunut ekat kerrokset. Siksi jätin nuo hyllyjenkin taustalevyt maalaamatta. Se oli sellaista kiiltävä pintaista pahvilevyä. Ajattelin siihen ehkä ruusutapettia tai jotain kangasta, katsotaan nyt..


Tapetoin muuten kesälomani alussa tuon sängyn takana olevan seinän ruusutapetilla, ihan itse. Vinkki muistakaa kysyä myyjältä miten ko tapetti liisteroidään, varmuudeksi, jos lukeekin tapetin etiketit tapetoinnin jälkeen.. Voihan sitä myös kuunnella isännän ohjeita, jos hänellä on kokemusta joltain kymmeniltä vuosilta, ei toki pakko;) Tilaustapetissani ei ollut merkkejä kohdistuksista ym, vaan englanninkielinen teksti tapetista. Tapetit näemmä käyttäytyvät eritavalla eri liisteröinti tapoihin. Kuten jo arvaattekin, ei menny ihan kuin Strömsössä..Mutta seinässä sekin on ja pysyy ainakin seuraavat 10v, oli sen verran kallista tapettia, muut huoneet on tapetoitu kokonaan sillä hinnalla..


Kumpaakaan hommaa en ole tehnyt ennen itse alusta loppuun(puutarhakalusteita olen maalanut, mut niitä en laske mukaan).

2 kommenttia:

  1. Upea just noin!! Ei valkoista pidä sutiakaan joka paikkaan..vaikka kuinka olis muotia tai jotain..värejä pitää käyttää, sitä vartenhan ne on luotu. Jos kivan tapetin tai paperin löytää niin miksen taustaa päällystäis, vois kivasti antaa lisää ilmettä, tuo punainen muuten sopii niin loistavasti tuon vihreän kanssa, kiva yhdistelmä. Niin ihana pari tuo sohva ja kaappi..kuin luodut toisilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanni! Joo, toi keltainen puunväri jotenkin pitäis saada muutettua, paistaa liikaa vihreää vasten. Mutta kokonaan vihreä olis liian tumma.

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!