sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ensimmäinen adventti



Adventtiasetelman teko oli varsin haasteellinen tehtävä keittiön pöydällä. Misu oli myös kovin kiinnostunut puuhasta ja teki kaikkensa, että havun oksista ei olisi mitään jäljellä ja lautasella ei pysyisi mikään kuvauksen aikana paikalla. Oli laitettava kissa makkariin ja ovi kiinni. Eli kyseistä asetelmaa ei voi pitää esillä, nytkin on kirjahyllyn päällää.. voin olla varma, että tänä vuonna kuusi kaatuu useamman kerran ja taitaa lähteä ulos jo heti joulupäivänä..
Puulautasen löysin kierrätyskeskuksesta ja spreijasin sen kultamaalilla. 




Betonista tehtyjä tuikkuvuokia piti olla vielä lisää, eli yksi isompi olisi ollut 4. adventtiin, kunnes muistin, että misu kävi ko. kaapissa inventoimassa vuuat ja päätti käsitellä niitä..


joten nyt yksi adventti on pelkkä pikkuvuoka. Näillä tänä vuonna.









Misun ulkoilutuskaan ei rauhoittanut sitä, kunpa tulisi jo pian kevätlämpimät ja sais päästää sen vapaasti ulos.
Hyvää adventtia!

4 kommenttia:

  1. Oi, miten upea hänestä onkaan jo kasvanut - niin kaunis.. ja kaunis on astelmasikin..ihania nuo betonikupit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Misu kaunis neiti<3
      Kiitos! Tossa kuvassa, kun oikein sitä alkaa katsella, tuo asetelma näyttää kyllä aikas hutastulta..

      Poista
  2. Kauniita nuo betoniset uikkuvuoat - ja kaunis asetelma!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!