tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tomaatti-uunikala


Useammin tulisi syödä kalaa, mutta kun meillä "inhotaan" kalaa. Seiti, mitään sanomattomana, voi hyvänä päivänä mennä kaupaksi. Yritän kuitenkin tätä lasten vähemmän pitämää ruokaa tuoda esille. Toisinaan he tekevätkin itse ruokansa (esm. keitettyä makaronia ja ketsuppiaaaa...tai vielä maukkaampaa perunoita ja margariinia..) ja me isännän kanssa saamme tupla-annoksen. Ei voi mitään, en itsekään silakkapihveistä tykkää, syön kyllä jos tarjolla on.

Tässä kuitenkin yksi ehdotus, jota tarjoillut olen,( taisin saada tupla satsin).

Tomaatti-uunikala

1 paketti pakasteseiti annospaloja
suolaa mustapippuria
3 tomaattia
2rkl öljyä
3 vaaleaa leipäviipaletta
3 rkl voimakasta juustoraastetta
hienonnettua basilikaa

Nosta seitipalat laakeaan uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla. Kypsennä 15 min 225 asteisessa uunissa. Viipaloi tomaatti ja aseta kalojen päälle, pirskota öljyä päälle. Paloittele leipä pieniksi kuutioiksi ja laita tomaattien päälle juuston kanssa. Kypsennä vielä 15min tai kunnes pinta ruskistuu hieman.

Vain basilika puuttuu, odotan muuten kesää, että saan hakea yrtit, salaatit jne omasta maasta tuoreina, eikä nahistuneina jääkaapista!










2 kommenttia:

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!