torstai 13. kesäkuuta 2013

Pistokas opissa


Olen liittynyt jäseneksi yhteen puutarhayhdistykseen, joka perustettiin nyt toukokuussa. Meillä oli ensimmäinen kokoontuminen erään jäsen pariskunnan puutarhassa. Puutarha on vanha, mutta heillä uusi ja muutenkin sanoivat olevansa noviiseja puutarhan hoidossa. Pihassa on paljon isoja puita, raitoja olivatkin monta kaataneet. Todella iso koivu, kädet ei läheskään yltäneet ympäri. Joukossamme on puutarha-alan ammattilainen(eläkkeellä leipätyöstä), joka kertoi, että puu on elossa, kun sen pinta on kylmä. Halothan ovat lämpimiä. Nestekierrosta johtuva juttu.


Kiva puupöllien rivistö.
Eräänlaiseen katoavaan kompostiin sain myös tutustua. Saavi oli kaivettu maahan, ja porattu ensin siihen sivuun reikiä ja pohja on auki myös. Kuvassa olevat madot (hyi olkoot)kuljettavat kotitlousjätteet maastoon. Eli jätteet häviävät ns. itsekseen. Toimii myös talvella.



Sitten saatiin oppia pistokkaiden laitosta. Jäätelörasian pohjalle turvetta pari senttiä ja päälle saman verrn hiekkapuhallushiekkaa(on puhdasta, ei esim homeitiöitä). Kasvit katkotaan( pehmeää uutta versoa) lehtityngän (joka myös katkotaan terävällä veitsellä pois, ei missään nimessä saksilla) ala- puolelta varren paksuuden verran. Ja seuraavan lehden jälkeen oksa poikki ja hiekka/turpeeseen. Hiekka/turve kastellaan. Rasiaan olisi hyvä tehdä reikiä turpeen korkeudelle, että kosteus pysyy, mutta ylimääräinen vesi tulee pois. Pistokkaat annetaan olla rauhassa 5.elokuuta asti( tarkka päivä;)), sen jäkeen ne voidaan jakaa ja talvettaa "lastentarhassa". Varsin mielenkiintoista. Laitoin tänään pensasmustikan ja koivuangervon pistokkaita turvemultaan, kun ei tähän hätään hiekkaa ollut. Mutta vielä ehtii ostamaan kunnon tarvikkeet. Sanoi muuten, että mustamulta on todella huono istutus multa! 50 vuoden kokemuksella puhui, että kaipa sitten jotain tietääkin!
Hän oli tuonut karviaisen pistokkaista kasvattamiaan taimia. Nyt minullakin on jotain uutta puutarhaani, kun en yhteenkään perennavaihtoon ehtinyt! Karviainen on iso marjainen, keltainen Invikta.


Keijunkukka, huopakaunokka, mooseksenpalavapensas, jättipoimilehti ja maa, jossa kasvavat


karhunvatukka, suviruusu aloittaa kukinnan


siperiankurjenmiekka


tarhakurjenmiekka

Sain myös puutarhapäivästä vahvistusta siitä, että kaunista on puutarha, joka ei ole luotisuoraa ja tiptop, vaan vähän villiä, mutta mielestäni puutarha menee puutarhurin persoonan mukaan. Jos on tiptop ihminen, on myös puutarha sellainen ja päinvastoin. Ja jos puutarha on vasten omaa halua/mieltymystä, tuskin siellä täysillä onkaan..


2 kommenttia:

  1. Hei,

    Kiitos paljon vinkistä =)
    PItääpä painaa tuo päivämäärä mieleen!

    Mukavaa juhannusta!
    Karolina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon hiekka-asiaan helpotus;voi käyttää tavallista hiekkaa, kunhan kuumentaa sen uunissa tai vaikka saunan lauteilla, sekin käy. Homeitiöt ym ovat kuumentamisen jälkeen kuolleet.
      Juhannus toivotuksia sinnekin!

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!