sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kemut onnellisesti ohi



Tämän vuoden juhlat on pidetty. Ne normaalit juhannukset, syksyn päätökset ja joulut tietysti vielä on, mutta silloin ei vieraita ole yhtä paljon, ne menevät vähemmällä hössötyksellä, paitsi ehkä joulu..
Vaikka sää ei viikonlopun juhlioita valitettavasti suosinut, meillä satoi vasta myöhään iltapaivällä häiritsevästi. Aurinkokin jossain kohtaa sentään pilven raosta tervehti. Ulkonakin saatiin siis olla.
Työkaverin vinkki: älä vaan vaihda puhtaita mattoja lattialle, oli kyllä hyvä. Toisin meinasin tehdä.


Sokerimassakakku edelleen kupruilee, mutta onneksi ei makuun vaikuta;) Idea täältä, musseet Kinuskikissalta, ohje olikin jo aiemmassa postauksessa. Mansikkakakku sokeri- mainoslehtisestä, joka tuli tässä toukokuulla. Saaristolaileipäpalat menivät tällä kertaa melkein kaikki, sinihomejuustokakku suli suussa.

 Äidin tekemät lusikkaleivät, ylioppilaat ja kuivakakku. Woopiet Maku-lehdistä. Suolaisten piparien ohjeen otin Tyrniä ja tyskyä-blogista, sinihomejuustolevitteen tein itse.

Voileipäkakut onnistuivat hyvin, vaikka aikaa edellisistä on kolmisenkymmentä vuotta. Mallit ja ohjeet koottu sieltä sun täältä. Kreikkalaiskakku ja kinkkukakku.


Tarjottavaa oli juuri sopivasti. Ilmeisesti hyviäkin, kun hyvin teki kaikki kakut kauppansa. Tein itse melkein kaikki, äiti ja miehen serkku auttoivat myös.
Oma suosikkini maultaan oli ehdottomasti appelsiini-suklaakakku. Ohjeen otin täältä. Ja tietysti ns. omaksi epäonnekseni muutkin tykkäsivät siitä, eikä sitä jäänyt kuin lusikallinen. Eniten jäi kuivakakkua, kuten arvelinkin. Halusin sellaisen kuitenkin, koska siinä oli vadelmaa ja suklaata. Sen ohje oli Ulla Svenskin kirjasta Juhlaleivonnaiset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!