maanantai 22. joulukuuta 2014

Kaksi yötä jouluun




Voi ihanuus, tänä iltana tuli oikein kunnolla tännekin lunta. Ei paremmin voisi ajoittua. Kunhan pysyisi maassa yli joulun. Joulusiivousten kannalta lumentulo oli niin odotettua. On meinaan kissat ja koira kantaneet kuraa sisälle ja paljon. Nyt siivousjälkikin pysyy edes hiukan kauemmin. Eikä mene kuratassujen takia hermot. 



Kiireitä nyt on sen verran, etten ole ehtinyt edes testaamaan kunnolla itselleni ostamaani joululahjaa eli vähän parempaa objektia. Mutta toivon, että lumimaisemat ovat vielä pyhinäkin, jolloin joulukiireet ovat ohi ja ehtisi harjoittelmaan kuvausta. Sekä, että lintutalolla olisi kuhinaa.
Erittäin hyvän taatelipiirakan tein ja siitä napsin pari kuvaa, kohdistus on makrokuvauksella ehkä harjoitusta vaativaa, mutta kivalta tuntui. Piirakka oli vaihtoehto perinteiselle taatelikuivakakulle. Tämä maistui muilleki paljon paremmin.










Nyt en jaksa kirjoittaa reseptiä, mutta saatte sen tässä vielä.
Nyt toivotan kaikille rentouttavaa Joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!