Hyvästit

Vuosi vaihtuu parin tunnin kuluttua. Pauketta kuuluu jo sieltä täältä ja koira liehottaa, mutta makaa vielä rauhassa.

Vuosi oli monin paikoin varsin murheellinen, surullinen, alavireinen, paljon ei hyvää tälle vuodelle kertynyt. Huonoja asioita oli liikaa. Menetyksiä oli monia. Onneksi aika parantaa haavoja.

Viimeisin ikävä tapahtuma, onnettomuus, sattui jouluaatonaattona. Sitä kauan odottettua lunta tuli ja olin iloinen, että metsäkirkkoon mentäessäkin olisi lunta. Siellä on niin kaunista ja harrasta, kun tulet ja lyhdyt valaisevat pimeässä kauniisti. Menemättä jäi. Keittelin ennen sinne lähtöä riisipuuroa, Pörrö tuli alakertaan katsomaan, mitä puuhaan. Se ei ollutkaan vielä ollut ulkona. Laitoin kissan ulos, kun toisetkin siellä olivat lumihommissa. Mies juoksi sisälle ja huusi, että ajoin kissan päälle. Oli siirtänyt auton paikkaa kolatessaan lunta. En uskonut korviani, huono vitsi.

Näkemäni uskoin, Pörrö makasi maassa, suusta tuli verta, silmät pullottivat ja hengitys oli nopeaa ja raskasta. Silloin aloin itkeä ihan syvältä asti. Ensimmäinen ajatus oli, ettei se saa kärsiä, tapa se. Näin, ettei se mitenkään tuosta selviä. Mies lähti nopeasti pojan kanssa Pörrö tyynyllä eläinlääkärille, joka vielä sattui olemaan töissä.

Tiesin, että minun pitää ilmoittaa hirveä uutinen tyttärelle, jolle kissa oli todella rakas. Voi sitä itkun määrää. Tällainen yhtäkkinen onnettomuus sai minutkin, joka yleensä olen varsin rauhallinen tällaisissa asioissa, varsin sekaisin ja se eläimen tuska, toivoton tila, jota oli autettava. Pörrö kuvattiin, pää ja leuka oli murtunut toiselta puolelta, sen jälkeen Pörrö parka pääsi kivuistaan. Joulu meni apeissa tunnelmissa. Pörrö ei ollut vain kissa, vaan perheenjäsen, joka oli oma persoonansa, kaikessa mukana, ilmoitti itsestään aina.

Miehelle tämä oli kova paikka, ei ymmärtänyt, miten ikinä hän voi kissan yli ajaa, kun aina  katsoo, ettei näin tapahtuisi. Miten tämä onnettomuus sattui, ei tiedä kuin meidän koira, joka ei osaa puhua, mutta varsin allapäin oli tapahtumailtana. Se kun pakkasi jaakaamaan Pörröä. Vahingoille ei voi mitään, kukaan ei tahallaan tehnyt mitään. Pörrön aika vaan oli nyt lähteä kissojen taivaaseen.

 Viimeinen kuva otettiin 18.12

Kissan hautajaisissa

Luona pikku ruumiin me seisomme, 
ei nouse tuosta enää konsaan se.
Sun kehruutas koskaan ei kuulla saa,
ei nähdä miten luomes vilkahtaa.

Kissavainaamme, kiitos, pikkuinen, 
joka päivästä, yöstä saat kiitoksen,
jotka saimme sun kanssasi elellä
ja sua rakkaasti hellien hyväillä.

Sinä lohtuna meidän käsillämme toit.
Sinä monena äänenä meissä soit.
Mau, sähäys ja kynnen välkähdys-
mitä kertoikaan häntäsi pyyhkäys.

Olit itsenäinen sä aina vaan,
mitä ikinä kävitkän luuraamaan.
Sinä vapaa olit, taas orjia me
kunnes hautaan viimein vaivumme.

Vailla unia sä nuku, ja maaksi jää.
Meitä pöydässä ikävä räydyttää.
Mutta muistos on talossa ainiaan.
Se ei tunnu kylmältä milloinkaa.

Lars Huldèn

Toivon ja odotan iloisempaa vuotta 2015.
Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!