keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kevät töitä




Kevät puuhia on jo jonkin verran tullut tehdyksi. On karsittu mm omenapuita. Niitä onkin karsittu siihen malliin, että tarvitsen tikapuita, että saan niitä hoidetuksi, ovat jo niin korkeita ja alaoksat on sahattu pois jo aikaisemmin.



Klapihommat alkaneet. Vanha puukori kesti runsaat 10 vuotta, saas nähdä kestääkö tämä uusi yhtä kauan. Vanha meni kierrätykseen: kanoille muninta koriksi.
Nyt on ollut niin hienot ilmat, mutta valitettavasti vielä taitaa luntakin tulla eli ns normaalit tämän ajan ilmat.





Hanhia ja joutsenia oli lähi pellolla jokunen päivä sitten ihan hirmuinen määrä ja meteli sen mukainen.



Koira tietysti kaikessa taas mukana. Kukkuluuruu, ihanaa auringon paistetta!







Muutama lintu bongaus. Viime vuonna olin näinä päivinä kirjannut peipposen, vielä ei ole näkynyt.

2 kommenttia:

  1. Samoja kevätpuuhia meilläkin. Vaan on noita lintuja paljon! Joutsenia on meilläkin, mutta hanhia olen nähnyt vain ohi lentävässä parvessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä todella oli ja voit kuvitella mikä meteli! Muutama lintubongarikin oli putkineen, mutta useampi tuli pari päivää myöhemmin ja näki vain pari joutsenta.

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!