keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Rahkasta




Enpä ole ennen laittanut rahkaa tehosekoittimeen, ja yllätyin. Yleensä teen marjarahkat käsin sekoittamalla ja lisäämällä kermavaahtoa joukkoon. Marjat myös pysyvät ehjinä tässä versiossa. Nyt laitoin kohmeiset mustikat ja vadelmat( n 2-2,5dl) tehosekoittimeen, lisäsin vähän rasvatonta maitoa(n ½dl). Odottelin vähän aikaa, että marjat hieman sulaisivat, koska tiedän entuudestaan, että koneeni ei kunnolla jäisiä marjoja pyöritä. Sitten lisäsin 500g rahkaa ja kone käyntiin, piti vähän konetta heilutella ja täristää, että lähti pyörittämään ihan yläosasta saakka, lisäsin vielä maitoa desin verran. Sokeria ei ole pakko laittaa, mutta rahka on hapanta, joten sokeria meni mukaan n ½dl. Annoksesta sai 5 kuvan mukaista lasillista. Pohjalle ja päälle digestive-keksin paloja. 

Alla on vähäaika sitten kirppikseltä ostamani ovaalinmuotoinen englantilainen posliinilautanen


Voi että, miten rahka oli pehmeää, samettista ja kuohkeaa. Itseasiassa harvoin tota laitetta tulee käytetyksi, en harrasta smoothieita, tuota amerikan villitystä. Niitähän töissäkin nuoremmat juovat jatkuvasti, mitä ihmeellisemmän värisiäkin. Niihin nyt voi laittaa mitä mieleen tulee. Pirtelöitä on tullut tehdyksi lasten ollessa pienempiä ja ihan omassakin lapsuudessa(tehosekoitinta tosin ei silloin ollut). Tytär sanoi tämän olevan salin jälkeen hyvä proteiini-iltapala.




Jäitäkin rannalla vielä on ja aamulla lunta maassa

Puukiipijä omassa pihassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!