perjantai 12. elokuuta 2016

Pihalta suuhun



Parsakaalit meinasivat vallan jäädä käyttämättä, kun en tajunnut, että niiden aika on tietysti ennen kukkimista. No yksi ehti kukkia toiset sain, mitä kaalikoilta jäi. Sen verran sain kasaan, että tein parsakaali-fetapiirakan. 


Luulen, että parsakaalia kylvän ensi vuonnakin, onnistui ainakin paremmin kuin viime vuonna ruusukaalit. Tosin viime vuonna ei onnistunut oikeastaan mikään muu kuin lehtikaali..





Basilikaa on tullut käytetyksi aika paljon. Nyt kokeilen sitä rypsiöljyyn.

1l rypsiöljyä
2 punttia basilikaa

Murskaa basilika morttelissa pienessä öljymäärässä. Ne laitetaan kannelliseen lasipurkkiin lopun öljyn kanssa. Säilytä huoneenlämmössä ikkunan edessä 2 viikoksi, päivittäin ravistellen. Basilikaöljyn pitäisi säilyä kuukausia.
Itse tein puolen litran annoksen.
Kahden viikon kuluttua siivilöi öljy.




Todennäköisesti saan säilöä vihreitä tomaatteja.. Onneksi sentään jo muutama on kypsynytkin. 


Munakoisot kasvavat!


Pieni hakee turvaa isosta. He ovat kavereita. Vanha kissakin on jo lopettanut murisemisen.

2 kommenttia:

  1. Oi - ihanaa saada satoa omalta pihalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin palkitsevaa! Mukavinta on saada tuoretta juuri noukittua tai maasta ylös nostettua.

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!