perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kanajahti


Että pitikin päästää kanat vapauteen!!


 
Kaikki kolme vielä koossa

 
Veera

 
Tyyne tarkkailee

 
Pariskunta


 
Ape parka ei saa haaremiaan kuriin

 
Tuonne pusikkoon, joka on yli metrin korkeaa, menevät totaalisesti piiloon! Pääsivät alunperin tarhansa väärälle puolelle, siis ei pihan puolelle, josta ne olisi paremmin tarhaan takaisin saanutkin..

 
Mahdoton kukko

 
Näin ovat yönsä viettäneet


Nämä kaksi, Klaara ja Tyyne, ovat pakosalla jo kolmatta päivää,Eikä niitä nyt saada millään kiinni! Eilen illalla, hämyssä, olivat jo melkein haavissa, kun pajun oksalla nuokkuivat. Pääsivät kuitenkin pakoon, eikä niitä ole sen koomin näkynyt! Liekö kettu löytänyt ne maasta. Pelkään etteivät enää pimeällä nähneet hypätä ylös oksille. Voi itku noiden kanssa.

2 kommenttia:

  1. Kumma, kun kukko ei niitä kuriin saanut! Meillä ennen, yli 10 vuotta sitten olleet kanat, olivat aina iltapäivisin vapaina ja tulivat kiltisti tarhaan ja orsille yöksi. Päästäisin nytkin, mutta kun tarha on niin lähellä maantietä, että joku koirankävelyttäjä voi vahingossa päästää koiransa niiden kimppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa ovat muutkin kanaihmiset ihmetelleet! Nämä kaksi kanaa olivat jo tarhassa vähän sellaisia omia polkujaan kulkijoita. Veera tottelee kiltisti kukkoa, meni munimaankin käskystä;)ja meni tarhaan kukon perässä. Enpä taida enää uskaltaa ulos päästää, tänä kesänä en ainakaan!

      Poista

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!