Luopumisen ajattelu tunteella ja järjellä

Viime viikon vaihde ei ollut parasta mahdollista aikaa ja tuntuu, että pilviä piisaa.. Lauantaina hain äidiltä puutarhajyrsimen, että vihdoinkin saadaan ryytimaa kuntoon. Jyrsimen hihna meni poikki ensimmäisen pöyhimiskierroksen jälkeen. Hienoa, ja tietysti kaikki liikkeet oli jo kiinni, ettei uutta hihnaa saisi kuin vasta maanantaina. Voihan nenä, että se siitä touhukkaasta viikonlopusta. Ryytimaa edelleen laittamatta, jyrsintä ei ole vieläkään saatu kuntoon, ja nyt sataakin niin, ettei muutenkaan mitään hommista tulisi. Osaksi jo talikoin peltoa..

Sitten sunnuntai illalla talliemäntä soittaa, että hevosemme ei ole yhtään kiinnostunut iltaruuastaan ja meni samantien makuulle, kun karsinaansa pääsi. Vaikuttaisi ähkyltä, vatsa hiljainen. Ei, kun heppaa katsomaan, ja toteamaan, että nyt tarvitaan eläinlääkäriä. Tietysti sunnuntai klo 21 jälkeen alkaa soittelu päivystävälle lääkärille, onneksi ei kauhean kaukana ollut ja tuli sentään jo vajaan parin tunnin päästä. Hevosta kävelytettiin vesi sateessa,ja kuunneltiin taas vatsaa jne. Kuumettakin oli 38.3, hengitti raskaasti ja syke oli normalia korkeammalla, eli kipuja varmasti oli. Oli kyllä erittäin rauhallinen muuten, kipukynnys tällä hevosella on korkea.
No, hyvin nuoren näköinen naiseläinlääkäri saapui paikalle (loistavaa, ajattelin). Totesi, että parasta alkaa letkuttamaan mahaan parafiinia, antoi kipulääkettä, tutki. Huulipuristimen laitoin itse, kun se ei lääkäriltä oikein onnistunut, nenänieluputken laitto ei onnistunut ilman rauhoitusta, joka lamaa suolistoa lisää. Hevonen seisoi paikoillaan kyllä kuin tatti kiltisti, mutta ei ilmeisesti niellyt tai ainakin keuhkoputkeen meni jatkuvasti. Rauhoituksen jälkeen menikin paikoilleen. Eihän sinne mitään lientä mennyt, oliko niin tukossa!!?? Peräpään kautta antoi tutkia todella hienosti, kuten kaikki muutkin hoitotoimet sujuivat niin mallikkkassti, ettei paremmin olisi voineet mennä. Mutta sieltä ei selittävää löytynyt. Maha paisui silmissä, eikä kuulunut pihaustakaan mahasta. Puhe tulikin klinikalle lähdöstä, joka ei ollut minun vaihtoehtoni. Hevoseni ei anneta kärsiä, vaan se saakoon riittävästi kipulääkettä ja jos nämä konstit ei auta, se lopetetaan. Lääkäri sanoi, että tilanne on nyt vakava. Siinä kohtaa tuli väkisinkin kyyneleet silmiin, vaikka yritän näissä tilanteissa pysyä rauhllisena ja järkevänä, tunteilleen ei voi mitään. Olen niin monenlaisessa eläimen lopetustilanteessa ollut, että joku voisi sanoa käytöstäni jopa kylmäksi, mutta kamalin asia on väkisin hengissä pitäminen, vain siksi, että luopuminen on itselle tuskaa. Mutta kivun katsominen ja ylläpitäminen raastaa minua paljon enemmän, jos ei voi järkevästi auttaa, ja pitkittää vain tuskaa, kipua.
Letku jätettiin paikoilleen, jotta paine mahassa ei kasvaisi liikaa. Vaarana mahalaukun repeäminen! Myöhemmin, kun tilanne onneksi oli lauennut ja letku otettiin pois, se olikin ollut loppu ajan tukossa, siis hyödytön!
Kahden aikaan yöllä päädyimme siihen, että tytär jää kaverinsa kanssa yöksi talliin vahtimaan hevosta ja taluttelee. Vatsa alkoi laskea, pierujakin tuli ja ääniäkin jo kuului. Jes! mutta ulostetta vaan ei kuulunut. Tilanne ei siis ollut ohi. Odotin koko yön viestiä ulostamisesta. Maanantaina jatkoin lääkäreille soittelua ja hevosiin perehtynyt lääkäri tulikin ja nesteytti heppaa 10 l ringeriä. Hevonen ei muuten mene keuhkopöhöön. Sanoi, ettei olisi ummetusta vaan kaasuähky. Oliko ruoho kasvanut lämpimien päivien johdosta niin, että oli kovin valkuaispitoista ja suoliston mikrobit meni sekaisin. Tiedä sitten, mutta maanantai illalla poistetiin mahaletku, kun tilanne ei ollut enää huonontunut, ja kuivaheinää käytiin myös ostamassa lääkärin määräyksestä. Siitä alkoi tervehtyminen ja raivoaminen, kun ei saa ruokaa. Parin heinätupon jälkeen tuli kakkarat! Että niitä olikin odotettu! Töiden jälkeen illalla myöhään, kävin poistamassa kanyylin hevosen kaulalta, joka myös varmuudeksi jätettiin. Heppa pääsi vihdoinkin karsinaan vapaaksi ja sai syödä hiukan heinää. Oli koko edellisen yön ollut kiinni. Huh huh, että moni ihminen oli todella väsynyt, kuten meidän hevonen sekä heppakaveri. Tästä selvittiin! Töissäkin oltiin ymmärtäväisiä, sain olla pois ja tehdä muuna aikana tunnit täyteen.  Eilen taas sain illalla soiton ja meinasin saada sätkyn, että joko taas mahavaivoja. Ei, hevosemme oli aitauksessa, jossa on laihaa ruohoa, ja kaveri laitumella. Oli päättänyt mennä läpi lankojen kaverinsa luo, siellä sitten oli kiltisti syömässä ruohoa toisen kanssa! Voi hyvät hyssykät, että olen vieläkin ihan väsynyt tuosta rumpasta!

 

Nennieluletkua tyhjättiin alkuun ja puhaltelin sinne myös ilmaa, eritteen tulo lakkasi aika pian kuitenkin

 

Niistäminen ja puhaltaminen ei auttanut poistamaan letkua

 

10 litraa nesteitä + B-vitamiina n 20min

 

Tiistaina jo pääsi tarhaan mamma asunsa kanssa(ruuna)