sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Risotto teksti jatkuu


No niin nyt olen taas pirteämpänä!

Siis risoton ohjeeseen:
1. Halkaise fenkola ja poista kova kanta. Hienonna fenkoli, sipuli ja valkosipuli. Viipaloi kuoritut porkkanat.
2. Kuullota sipulit rasvassa.Lisää riisi ja anna kuullottua pari minuuttia. Kaada valkoviini kattilaan. Sekoittele, kunnes viini on imeytynuyt riisiin. Lisää fenkoli ja porkkanat.
3. Kiehauta vesi toisessa kattilassa ja lisää fondi. Lisää n 1dl kiehuvaa kasvislientä kerrallaan risottoon.Kun neste on imeytynyt, lisää taas 1dl lientä. Jatka, kunnes lähes kaikki neste on käytetty ja riisi on juuri ja juuri kypsää. Risotto saa jäädä löysäksi.
4. Lisää sulatetut ja valutetut katkaravut kattilaan. Mausta parmesaaniraasteella, tillillä ja mustapippurilla. Tarkista maku.

En käyttänyt viiniä ja kasvisfondin tilalla oli minulla kasvisliemikuutiota. Ja tein pikkasen isompana, että riitti enemmälle kuin 4:lle. Risotto on vaikea ruokalaji valmistaa. Jos tätäkin olisi arvosteltu, ei se sellaista löysää ollut, koska en oikein sellaisesta tykkääkään, ylikypsää ei tällä kertaa ollut:)
Koira hoksasi, että olen hereillä ja kaipaa heti ulos, kun raukka luulee sinne yksin pääsevänä.
Löysin muuten Hong Kongista keittiöpyyhkeen ja tietysti edulliseen Honkkari hintaan. Siitä löytyy pulla ja brownie reseptit ihan suomen kielellä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!