perjantai 26. huhtikuuta 2013

Hampaat kuntoon


Eilen kävi eläinlääkäri raspaamassa hevosen hampaat koneellisesti. Olikin vierähtänyt 11 kk edellisestä raspauksesta. Olen puolen vuoden välein hoidatuttanut ne, mutta viime syksy meni jotenkin vauhdilla ohi, enkä sitten talvella sitä tehnyt.
Pelkäsin, että ovat huonossa kunnossa, kun ko. hevosella ei maailman parhaat purukalustot ole. Kasvavat perältä ylös ja viimeiseen alahampaiden väliin kerää ruokaa, siellä rivistö ei ole suora. Siinä kohtaa on joskus ollut oikein tulehduspussi sen takia. Hoitona oli suun huuhtominen vesiletkulla, voitte uskoa, että enemmän olin minä märkä kuin hevosen suu:D. 3kk joka päivä, se oli pitkä aika, nyt kun näyttääkin vesiletkua turvan edessä, pää nousee taivaisiin!
Eläinlääkäri, joka hevostani on jo hoitanut monta vuotta oli varsin tyytyväinen sen hampaisiin. Piikkejä ei juuri ollut!! IHME!! ja sai sen ruokakeräymäpaikan hyvinkin näppärästi puhtaaksi, eikä sinne ollut kerääntynyt vanhaa kamalalta haisevaa moskaa. Vähän ien punoitti ja kuolaimen puremajälkiä oli. Tästä syystä suositteli ostamaan suorat kumiset tai nahkaiset kuolaimet tai kuolaimettomat suitset kokonaan. No joo-o, kyllä tuon hevosen kanssa on ihan tarpeeksi kuolaimillakin extreemiä, että jos nyt kuitenkin ne kuolaimet olisi suussa!!
Sitten ostin tulevaa ötökkäkautta varten Coopersectiä. Laitetaan harjan+hännän tyveen ja selkärankaan ruiskulla 10ml 3-4vk:n välein. toivottavsti auttaa. Allergialääkettä en haluaisi syöttää, se estää teurastuksen. Ja kortisoni maksaa ihan kiitettävästi. Loimi pitää myös laitta pikimiten päälle. Tais jo yksinäinen inisiä lennellä eilen tallissa:0 Kuinkahan monta loimea saa ostaa, kun piehtaroi, rahnuttaa jne rikki!! Viime vuonna ostettuakin täytyy nyt ensin vähän paikata, kylläkin hiirten järsimän reijän takia:(


 
 
Kukakohan seuraavaksi seuraamista bloggareista on Unelmien talo ja koti-lehdessä? Uudessa oli Punatukka ja sitä edellisessä Melukylän talo. Hassua lukea lehdistä sellaisten ihmisten juttuja, joiden elämästä on lukenut arkeakin! En kyllä tarkoituksella halua "lehtijulkkisblogeja" lueskella, vaan ns "tavallisten" ihmisten juttuja. En ole koskaan oikein tykännyt massajutuista. Uutuus viehättää ja harvinaisuus, ei sellainen joka kaikilla on tai kaikki tietää, aina vaan ei voi toteuttaa kaikkea, mitä haluaisi.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!